Noin.
Tiedeleiri on nyt takana ja sen aiheuttamaa univelkaa nukutaankin pois koko viikonloppu. Onneksi on Kulta ja kainalo <3<3
Harmi, että maailmanloppu meni leireillessä sivu suun.

- Location:Koti
- Mood:
exhausted
Huhhuh.
Kaksi päivää ha melkein 20 tuntia jatkuvaa dippatyön kirjoittamista toimistokuutiossa, johon ei aurinko paista. Huono ilma, istuminen ja jatkuva aivojen raksutus imevät mehut miehestä, ei sille mitään voi. Niska jumittaa ja väsyttää niin pirusti, vaikka kuinka yrittäisi syödä kuudesti päivässä ja nukkua keretessään. Sitä vain aina hoksaa että pitää tehdä sitä ja tehdä tätä, eikä malta lopettaa kun vauhtiin on päässyt. Ensi yönä otan vahingon takaisin.
Olen painanut nyt duunia sen verran paljon, että huomenna ei tarvitse enää naamaansa Korporaatiolla näyttää. Niinpä käyn kaupungilla hoitamassa asian tai pari, parkkeeraan kumijalan Hänen pihaansa ja veivaan munamankelilla sentteriin ruskettamaan kitalakea. Se on nyt ansaittu, jumankekka.
D porskuttaa, vaikkakin tämä päivä meni iloisen numeronpyörittelyn parissa. Koko päivän ähräyksestä oli lopputuloksena nätti taulukko, joka pääsi D:n sivulle koristamaan tilastoja. Ehkä kannatti, ehkä ei, sen näkee myöhemmin. Toinen samanlainen vielä edessä, mutta se on simppelimpi väsätä.
Kalijaa. Nyt. Ja huomenna.

exhausted - Music:Machinae Supremacy - Sidology Episode 3
Tämän päivän urakka alkaa olla pulkassa. Ilmaannuin mestoille reilut 10 tuntia sitten, olen kirjoittanut koko päivän ja materiaalia on syntynyt lisää ihan mukavasti. Vielä mietityttää, onko D:ssä soveliasta käyttää pseudokoodia, mutta jätinpä se sinne kuitenkin toistaiseksi. Tulee kommenttia jos tulee.
Sanoja on nyt 7290 ja sivuja 33, eli kyllä tämä etenee. Huomenna vielä pitkä päivä ja sitten voi rauhassa keskittyä Wapun viettoon.

- Location:Työ
- Mood:
sleepy - Music:Dreamtale - Lost Souls
Tämä oli taas niitä aamuja, kun käyntiin pääseminen kestää ja kestää. Kroppa on kipeänä ja silmät puolitangossa, aivojen mukanaolosta en viitsi edes aloittaa. Ja tässä muka pitäisi Dannya kirjottaa, right.
Tämä ja seuraava viikko ovat aikatauluiltaan puhdasta kuolemaa. Töiden jälkeen kerkeää olla maksimissaan tunnin kotona, sen jälkeen kiiruhdetaan rikutreeneihin ja niistä kotiudutaan kympin aikaan. Suihku, unta ja om start, toistetaan kunnes viikonloppu tai yliväsymys korjaa satoaan.
Olen nyt 20 minuuttia yrittänyt tajuta, mitä ensimmäisessä avaamassani työmailissa sanotaan. Yksittäiset sanat hahmottuvat, mutta asiatekstin ymmärtäminen on vielä täysin ylivoimaista. Pää on ihan jäässä. Onneksi tästä hommasta maksetaan kuukausi- eikä urakkapalkkaa.
Mainittakoon editinä vielä, että uudenkin työkoneen saa kaatumaan. Olisi se parempaankin väliin voinut tapahtua, kiitos kysymästä.
Ärkele.

exhausted - Music:Tehosekoitin - Asfaltti polttaa
Pahin väsy ja rikkonaisuus meni eilen ohi. Tärkeimpinä tekijöinä olivat tukeva ruoka, fyysisesti riittävän kevyt puuhailu ja riittävä ajatuksenlento rikutreenien naurunremakassa. Catesbyn hillitön imitaatio Kummelin biologiaa opettavasta rehtorista reväytti useammankin katsojan vatsalihakset sellaiseen kuntoon, että salilla ei pahemmin tarvitse käydää pariin viikkoon. Se jos mikä oli rentouttavaa ja vei ajatuksia muualle arjen kiireestä. Shoppailu piristi myös, kävin poimimassa Tissikukkulan alennusmyynneistä uuden repun ja lautakengät kohtalaisen edullisesti. Huomenna katsomaan pianoa kotiin.
Painonhallinta toimii, ja viimeksi punnitusta 66 kilosta on edetty kuuden voipaketin verran. Ruokavalio, liikunta ja riittävä uni ovat hyväksi, vaikka viimeisin onkin ollut vähän huonolla tolalla muutaman yön ajan. Viime yö oli jo parempi, heräsin vain aamulla ennen kuutta enkä saanut uudestaan unen päästä kiinni. Tulin sitten töihin ja viimeistelin ensimmäisen työversion D:n toisesta luvusta, joka on siis ensimmäinen valmistuva kokonaisuus. Ykköskappaletta on vähän vaikea kirjoittaa ennen muita, koska siinä kerrotaan mitä työ pitää sisällään. Toivottavasti ohjaajat vaivautuvat tällä kertaa lukemaan heille lähettämäni kappaleet, jotta voin laittaa ne eteenpäin yliopistolle.
Tekisi mieleni uimaan, mutten ole varma riittääkö kropassa potku. Menemistä riittää taas iltaysiin-kymppiin asti, unta on takana tavallista vähemmän ja niin edelleen. Saas nähdä.

food coma - Music:Egotrippi - Nämä ajat eivät ole meitä varten
Huhhuh. Eilinen vapaapäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen, siitä kiitos Ohjaajalle. Tänään jo vähän paremmin voimin taas.
Kulunut viikko oli rankin koko keväänä, fyysisesti ainakin. Tuli tehtyä ympäripyöreitä päiviä, oltua jatkuvasti liikenteessä, piipahdettua salilla, juostua, painittua, juhlittua ja ties mitä muuta. Kroppa huutaa hallelujaa kaiken rasituksen jälkeen, eikä unikaan tahdo tulla silmään. Yöt ovat olleet katkonaisia ja aamut vaikeita, mutta kyllä niiden kanssa on vielä pärjätty. Ikävintä on heräily kesken unien, enkä ole moneen yöhön nukkunut yhtäjaksoisesti yli neljää tuntia (okei, kemiallista unta la-su -yönä).
Osansa tekee varmasti rankan viikonlopun aiheuttama nestehukka, huono syöminen ja pienehkö stressinpoikanen kaiken juoksemisen aiheuttamana. Diplomityö on jäljessä aikataulusta, pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Tällä viikolla on pakko tinkiä liikunnasta, koska muuten en kerkeä palautua koskaan. Sormet ja varpaat ristiin, että nuppi pysyy kasassa.
Nälkä. Hyvä merkki siitä että kroppa haluaa yleensäkin toipua kaikesta rasituksesta. Toivon mukaan työmaaruokala tarjoaa jotain ravitsevaa ja hyvää tänään.
Edit: Tällä hetkellä D:ssä on 2901 sanaa 23 sivulla, mutta noin puolet noista sivuista on vielä runkoa, sisälmysluetteloa ja vastaavia. Tekemistä piisaa siis vielä vaikka ja kuin, mutta työ onneksi etenee edes vähän.

hungry - Music:Viikate - Ei enkeleitä