Home

Advertisement

Näin alkuun

  • Sep. 15th, 2008 at 8:15 PM
heze
Jaa, tässä sitä taas ollaan. Yritetäänpä vähän saada asioita ajantasalle.

Kävin viime tiistaina uimassa. Uimakunto on selkeästi heikentynyt alkukesästä, mikä näkyi parhaiten seuraavan aamun jumituksessa. Statseja seuraavasti:

Aika 0:18
Light 0:00
Moderate 0:04
Hard 0:14
Max 183
Avg 166
Kcal 208, 30% fat
Matka 500m

Sittensä tuota. Dippatyölle tulee sidontalupa milloin hyvänsä ja aika on varattu Yliopistopainosta. Valmistumislappusia olen täytellyt jo ahkerasti.

Pankinvaihto on loppusuoralla ja uusi Visa taskussa. Vakuutukset vielä.

Jänismetsällä oli muuten kivaa, mutta siellä ei näkynyt jäniksiä.

Ensimmäinen työhakemus ei varsinaisesti vetänyt, mutta vika oli enemmän tarjotussa hommassa kuin hakijassa. Jatkoa kuitenkin seuraa.

Lähden vielä tämän vuoden puolella käymään Intiassa Korporaation kustannuksella. Rokotukset ja viisumit ovat työn alla. Työtehtävät reissussa ja vastaavanlaiset sivuseikat ovat vielä auki, mutta väliäkö sillä.

Käytiin sulkistelemassa Rakkaan ja kolmannen pyörän kanssa. Oli hupia pitkästä aikaa, vaikka huomenna tuntuneekin jaloissa ilkeästi. Stätsejä sitten:

Aika 0:59
Light 0:19
Moderate 0:22
Hard 0:18
Max 173
Avg 143
Kcal 520, 45% fat

Lip lap

  • Apr. 2nd, 2008 at 9:12 PM
heze
Ai niin, kävin eilen uimassa. Ihan jees, mutta kiire painoi päälle enkä päässyt kunnolla nauttimaan matkasta tai sen tuomista endorfiineista. Dataa kehiin ja sitten unta palloon:

Aika 0:26
Light 0:01
Moderate 0:04
Hard 0:21
Max 174
Avg 161
Kcal 277, 35% fat
Matka 1000m

Ömmömmööh

  • Mar. 14th, 2008 at 9:01 AM
heze
Kaiken kiireen ja kiitämisen keskeltä sain kammettua itseni uimahallille, vaikka se olikin kovan henkisen taistelun takana. Hommahan toimii keskimäärin niin, että tietoista pyristelyä pitää harrastaa hallille asti ja itseään pitää hieman potkia vielä pukuhuoneessakin. Kun perseensä asettaa saunan lauteille, touhu kääntyy jo kohti automaattiohjausta ja ensimmäisen satasen jälkeen elementin kohtaaminen on lämmin ja tuttavallinen. Ajatus loppuu ja virta vie.

Sykemittari oli #toisaalla, joten ainoa datantynkä on 800 metriin käytetty noin 22 minuuttia. Siinä kohtaa allas pamahti niin täyteen, etten viitsinyt jäädä pujottelemaan mummoja vaan siirryin lämmittelemään ja safkan hakuun. Riku-treenit jäivät vähän kesken, kaikkea kipeän hauskaa sattui, mutta ei se kirjoitettuna lämmitä ketään. Sanotaan vaan näin että laittoman uhkauksen jälkeen leikittiin hippaa, jäätiin ilman ja häröiltiin helluntaimarketissa.

Jos ensi yönä saisi vihdoin nukuttuakin.

Ai niin. Tänään ei pahemmin työhommat lähde, ensi viikolla sitten niitä taas.

Kolme väriä: sininen

  • Feb. 27th, 2008 at 7:25 PM
heze
Hurrrjahko päivä takana, onneksi rauhallinen loppuilta edessä. Kyllä sitä aikaansaavuuttakin näemmä löytyy, kun vähän potkii.

Aamulla ajelin kotiin, matkalla luulin bonganneeni Leken pyöräilemästä kohti työmaata. Puolivälinkangas, puoli kasin jälkeen, vihreässä takissa huppu päässä ja harmaa reppu selässä. Tiedä sitten näinkö omiani. Kissoille tuoretta vettä ja duuniin. Työpäivän jätin hieman normaalia lyhemmäksi, mutta eilinen istumamaraton korvaa kevyesti vajaaksi jääneet tunnit. Töistä kotiin, hetki pikkuisten kanssa, kamat kasaan ja yliopistolle, Kalevan pyytämä opiskelutodistus postiin ja diplomityöpaperit kansliaan. Sieltä suoraan työasemaluokkaan ja Matlab-koodia vääntämään, jii-haa. On se juhlavaa.

Yllätyksekseni koodi taipui kuin kilpavoimistelija pistoksissa ja valmista tuli älyttömällä tahdilla. Noin kaksi tuntia siinä meni, mutta nyt pitäisi olla kolme lisänoppaa plakkarissa ja valmistuminen on entistä lähempänä. Tyytyväisenä suorin Aularavintolaan, jossa kiskaisin opiskelijahintaisen päivällisehkön hyvässä seurassa vanhojen ryyp...opiskelukavereiden kanssa. Oli yllättävän kivaa.

Opistolta suuntasin suoraan uimahallille, mikä jälkeenpäin ajatellen oli hiukka uhkarohkea temppu. Vaikka veto kulkikin kohtuullisesti, ruokailun läheisyys aika-akselilla oli selkeästi havaittavissa. Olisi pitänyt käydä ensin kaupassa, mutta menihän se noinkin. V-tus karisi jälleen kerran altaan pohjalle, kun kroppa liukui halki hookaksoon kuin voideltu mastodontti.

Hallilta pyrähdys Eurokankaaseen, sieltä ruokakauppaan ja vihdoin viimein kotiin. Jääkaappi täyteen, välipalatankkaus ja lepiä. Datat vielä ylös ja sitten voikin rauhassa todeta että tämä päivä oli tässä. Hyvä minä.

Aika 0:29
Light 0:00
Moderate 0:02
Hard 0:27
Max 176
Avg 166
Kcal 304, 30% fat
Matka 1100m

Raksila pelastaa

  • Feb. 25th, 2008 at 5:47 PM
heze
Päivä alkoi miten alkoi, tehokkaasti mutta hieman alakuloisena. Nyt, 11 tuntia myöhemmin istun kotosalla fysiikka rääkättynä, mutta mieli virkeänä ja levänneenä. Sen suuren eron tekivät Minna, palapelien ostaminen ja kaiken päälle pyrähdys altaassa. Viime aikoina olo ei ole ollut kovinkaan sataprosenttinen, mutta aina tuo veteen solahtaminen asianlaitaa näyttää auttavan.

Saapuessani käytännössä koko halli oli tyhjä, vain muutama uimari siellä täällä. Sehän sopii. Silta oli koko leveydeltään altaan puolivälissä, joten tällä kertaa mentiin 25-metrisillä etapeilla. Muuten hyvä, mutta laskuissa on helpompi seota noin lyhyillä käännösväleillä.

Noin 80 kaksvitosta myöhemmin altaasta kömpi tyytyväinen mies, jonka huolet olivat huuhtoutuneet klooriveden mukana johonkin kaukaisuuteen. Vesi on ihmeellinen elementti, ei voi muuta sanoa. Kaiken muun hyvän lisäksi saatoin pukuhuoneen peilistä todeta, että proteiinilisä alkaa näkyä kropassa ja rintalihakset ovat selkeästi saaneet muotoa. Cool.

Datan lukuun sellainen disclaimer, etten ole ihan satavarma uidusta matkasta. Se voi heittää 50 metriä johonkin suuntaan, joten ennätyksiäkään en kirjaa tästä käynnistä.

Aika 0:52
Light 0:02
Moderate 0:14
Hard 0:36
Max 165
Avg 156
Kcal 481, 40% fat
Matka 2000m

Taas sama biisi

  • Feb. 19th, 2008 at 10:01 PM
heze
Kurkku ja nenä olivat aavituksen rähmäiset, kun tähän iltaan lähdettiin. Ensimmäinen diplomityöpalaveri, päikkärit töiden jälkeen, visiitti äiteen luona ja tukevan safkan jälkeen uimaantuminen. Tuttavapiiristä joka toinen tuntuu olevan jonkinlaisen kuume-, oksu- ja flunssataudin kourissa, joten otettiin Hänen kanssaan ja kipaistiin varmuuden vuoksi vähän urheilemaan.

Mennessä olo ei hirveän kaksinen ollut, mutta jo sadan metrin jälkeen lihaksiin alkoi löytyä lämpöä, varpaiden palelu loppui ja homma luisti taas kuin mursu uppohangessa. Kokeilin uusia tekniikoita, joista leuan taivuttelu rintaa kohti täytyy ainakin harjoitella vakiojutuksi. Päälaki halkoo vettä tehokkaammin kuin naamari. Toisena kokeilin hengittämistä kahden vedon välein, joka sekin on selkeästi harjoittelun arvoinen juttu. Hapenottokykyä pitäisi kehittää paremmaksi, jotta tuosta saisi kaiken irti. Tyytyväiseksi aletaan sitten kun voi vetää altaan päästä päähän samalla hengenvedolla :)

Fiksuna ja kiireisenä heppuna unohdin sykemittarin kotiin, joten varsinaista dataa ei ole tarjota. Matkaa kertyi kuitenkin 1500 metriä ja aikaa kului 48 minuuttia, mikä on juttelutauot ja tekniikkatreenit huomioonottaen oikein hyvin. Koko reissu tuli tarpeeseen, tukonpuolikas katosi ja olo on selkeästi parempi kuin 2 tuntia sitten.

Kumma jos ei tule uni simmuun.

2k \o/

  • Feb. 13th, 2008 at 10:25 PM
heze
Tämän päivän aikataulut ovat menneet enemmän kuin putkeen. Bussia ei tarvinnut juuri odotella, uimahallin ohjeissa annettu puolitoista tuntia tuli käytettyä kokonaan ja kaupungilla saavuin kohtaamispisteelle täsmälleen samaan aikaan kohdattavien taksin kanssa. Syömää ja juomaa hyvässä seurassa, mukavien jutustelua ja laatuaikaa, kyllä kelpaa. Ja firman piikkiin vieläpä.

Itse uimareissu rokkasi kympillä. Luulin, että viideltä saa ängetä altaaseen kyynärpäätaktiikalla, mutta oikeasti tilaa olikin enemmän kuin riittävästi. Ensimmäinen kilometri oli ihan lievähkösti nihkeää, mutta sen jälkeen kroppa liukui vedessä kuin rasvattu majava. Puolentoista kohdalla ei väsyttänyt liikaa, joten tempaisin 2 kilsaa täyteen. Kas näin:

Aika 0:55
Light 0:00
Moderate 0:36
Hard 0:19
Max 173
Avg 155
Kcal 506, 40% fat

Sukellus siniseen

  • Jan. 30th, 2008 at 3:38 PM
heze
Uintipäivä. Teki hyvää pulahtaa altaaseen parin viikon (?) tauon jälkeen ja todeta, ettei tuntuma ole päässyt kokonaan katoamaan. Alkuun nopeiden radalla sai kauhoa suhteellisen rauhassa, mutta aikaan 12:10 pysähtynyt viissatanen ei vieläkään oikeuta siihen cooperin saavutukseen. Pidin jopa hetken taukoa tuon kiskottuani (no, varmaan melkein minuutin), mutta sen jälkeinen kilsa tuli mentyä yhteen soittoon. Kyseisen kilometrin aikana samalle radalle hyökkäsi lauma (ilmeisesti koululaisryhmästä) teini-ikäisiä tyttäriä, joita joutui kiertelemään jatkuvasti. Olisin kovasti arvostanut, jos opettajansa olisi ohjannut suojattinsa hitaampien kaistalle, mutta turhapa se enää on kitistä.

750 metriä tuli taitettua 20 minuuttiin, tonnin väliaikaa en muista, mutta 1500 metrin kohdalla kellossa seisoi 39:46, eli vanhoja aikoja alitettiin jälleen. Viimeiset 400 metriä lensin pitkin vedenpintaa, päädyt tulivat vastaan ennen kuin ehti huomatakaan eikä hidastelijoiden kiertelykään juuri päähän ottanut. Virtuaalitaputus omaan selkään ja dataa kehiin:

Aika 0:40
Light 0:00
Moderate 0:03
Hard 0:37
Max 183
Avg 170 (!)
Kcal 413, 30% fat
Matka 1500m

Mitähän sitä loppupäivän tekis?

Taas mennään

  • Jan. 17th, 2008 at 10:20 PM
heze
Hitto mikä alkuviikko. Maanantaista on nyt neljä päivää, joista kolmena olen treenannut tavalla tai toisella. Viimeisestä kuudesta päivästä treenejä on kertynyt viidelle, joten lienee parempi pitää lepopäivä tai pari loppuviikosta. Jos sunnuntaina uskaltautuisi salille, voisi olla enemmän kuin tyytyväinen viikon saldoon.

Tämäniltainen uinti kulki alkuun vähän tukkoisesti, ja jo hallille saapuessani olin pihalla kuin lumiukko. Rutiini oli ihan hukassa, asiat eivät vain pysyneet järjestyksessä ja koko ajan tuntui siltä, että jotain unohtui. Altaaseen pääsin kuitenkin uimahousut jalassa ja arvotavarat turvallisesti kaapissa, joten ei kun vetoja kehiin.

Ensimmäinen 500 metriä kauhoin kohtuullisesti, mutta väliaika 12:16 ei vielä oikeuttanut merkkaamaan 12 minuutin rajaa saavutetuksi. Henki ei kulkenut ihan totutulla tavalla, lienevätkö lihakset vähän pinkeinä rasituksesta. Seuraavan kerran pysähdyin 1000 metrissä, joka paukahti rikki 26 minuutin kohdalla - ennätysvauhtiin siis päästy. Parisataa metriä myöhemmin löysin edestäni mitä oivallisimman kirittäjän, jonka muodollinen pätevyys sai kiskomaan viimeiset kolme kierrosta hiukan kovempaa ja 1500 metrin rajapyykki tuli vastaan 40,5 minuutin kohdalla. Edelliset pohjalukemat olivat 42:00, joten saavutuksesta pitää olla ylpeä. Seuraavaksi lähdetään kellottamaan 2 kilometrin vetoa.

Rinta- ja hauislihakset ovat niin jumissa, että huomenna sattuu. Ei sinänsä ihme tällaisen tehotreeniviikon jälkeen.

Unta palloon.

Edit: näemmä sitä on hiukka nollat taulussa, kun data jäi kirjaamatta ylös. Kas tässä:

Aika 0:40
Light 0:00
Moderate 0:02
Hard 0:38
Max 187
Avg 169 (!)
Kcal 400, 30% fat
Matka 1500 m

Miten niin vedin muka kovaa, hä?

Plupluplup

  • Jan. 15th, 2008 at 5:06 PM
heze
Aikainen aamuherätys, pari aamuteetä ja kauppaan. Päivä ainakin alkaa tehokkaasti.

Ex temporena sovitun kebulounaan puolikkaan (Nohadrassa tarjotaan kebabrulla puolitettuna, joten toinen puoli on helppo napata kyytiin) jälkeen kipaisin vähän kitarasankaroimaan, minkä jälkeen heilahdettiin (insert eleet) uimahallille.

Uinti kulki mukavasti, vaikka alunperin oma kunto arvelutti hieman. Altaassa oli kyllä kaksi ihmistä ja niiden kaveri, mutta sekaan sopi kuitenkin kohtuudella eikä ohittelua tarvinnut liikaa harrastaa. Varsinkin viimeiset 500 metriä menivät kuin siivillä, mies leijui vedessä ja aika lensi yhtäläistä kyytiä. Kivvaa!

Lähtiessäni olin ilkeä ja blokkasin hiustenkuivaajan peilin juuri, kun joku nuori kolli yritti zoomailla uikkareidensa istuvuutta perspuolelta. Ehkä ihan hyvä, tyyppi olisi varmaan pettynyt näkemäänsä.

Data:
Aika 0:44
Light 0:00
Moderate 0:22
Hard 0:22
Max 173
Avg 157
Kcal 381, 40% fat
Matka 1500 m

Kotiin palatessa syökäisin välipalaksi banaanin ja heitin kinkkukiusauksen uuniin. Paistoaika on tunnin verran, joten pieni välitankkaus piti suorittaa raejuustopurkin muodossa. Ei tämmösellä nälällä odoteta 60 minuuttia!
heze
Vaikka fysiikka ei tunnu olevan ihan sataprosenttisessa kunnossa, kipaisin silti uimahallille. Tarkoituksena oli ainakin saunoa, mutta kun siltä tuntui, käväisin myös altaassa pulahtamassa. Jengiä oli kuin pipoa, ja ensimmäisten 200 metrin jälkeen kilpauimarit valtasivat vielä yhden radan kuntoilijoilta. Jäljelle jääneillä kahdella radalla olikin sitten melkoisen ahdasta, mutta nopeiden puolelle mahtui jotenkuten. Ei ne mitään nopeita olleet, jalkoihin meinasivat jäädä.

Kilsan verran tampaisin ja sen päälle vitamiinimehua, ei tästä mitään sairastumaan pääse. Kinkkusämpylää nassuun, kaakaota päälle ja kunnolla unta, huomenna mennään taas. Pääseepä taas olemaan lisempää ihmisten parissa <3

Data:

Aika 0:27
Light 0:00
Moderate 0:04
Hard 0:23
Max 174
Avg 162
Kcal 243, 35% fat
heze
Tänään oli uintipäivä, ja voi pojat, tytöt ja te kolme siellä takarivissä että oli huibua: matka maittoi, sykemittari pelasi kuin unelma, hallilla oli rauhallista ja mieliala kohdallaan. Tuli ensimmäistä kertaa kiskaistua 1500 metriä, ja tulokset ylittivät jälleen kaikki odotukset: 500 metriä alle 12,5 minuutin, 750m 20,5 min, 1000m 28,5 min ja 1500m 42 min. Sykemittari näytti seuraavaa:

Aika 0:42
Light 0:00
Moderate 0:02
Hard 0:40
Max 186
Avg 168
Kcal 415, 30% fat

Ohjelman asettamiin tavoitteisiin nähden vedin liian lujaa, mutta sykerajat ovat vielä kalibroimatta omalle kropalle sopiviksi ja piruako sitä hannailemaan jos kulkee. Meikä tykkää vetää lujaa.

---

Tämä ja eilinen ovat olleet sellaisia huippupäiviä, joita toivon elämältäni jatkossakin. On kivvaa, asiat ei paina, pessimistinen sivupersoona lymyilee jossain visusti piilossa ja ympäristökin huomaa sen. Nämä päivät pitäisi muistaa sitten, kun mieli on taas maassa ja eniten vituttaa kaikki.

NjkööjzQ

  • Dec. 27th, 2007 at 10:50 PM
heze
Uusi sykemittarini on, sanotaanko nyt kiltisti että hassu kapistus. Kokeilun vuoksi tempaisin sen päälle kauppareissun ajaksi, ja lukemat yllättivät totaalisesti: Kesto 2:32, maksimisyke 169, keskisyke jotain päälle 90 ja kalorit 1202. Aika hiljaista, ainakin noiden kcalien suhteen.

Tuli polskuteltuakin. Uusi rintauintitekniikka toimii kuin unelma ja matka eteni nopeammin kuin ehti huomatakaan. 1100 metriä kilahti, mutta oman sähläämiseni takia aikaa kului oikeasti jonkun verran mittarin ilmoittamaa enemmän. Rakkaan kirittäjänikin vauhdissa meinasin jotenkuten pysyä, vaikka kilpailussa olisikin tullut takkiin ihan 100-0. Sykemittarin mukaan kesto 32:29, maksimisyke 189, keskisyke 169, kalorit 447. Vieläkin aika hiljaista, että 63,5-kiloinen käppänä tuollaisia lukemia kuluttaisi. Taitaa mennä vaihtoon tuo keksintö.
heze
Kävinpä aamu-uinnilla ennen kaupungilla pörräämistä. Shoppailu oli harvinaisen tehotonta, mutta altaaseen karisi mukava määrä huolia ja murheita. Treenasin rintauintia "oikealla" tavalla vanhan pää pinnalla -tyylin sijaan, ja olihan vaikeata. Ensimmäisillä kierroksilla en päässyt montaakaan vetoa hengästymättä, jolloin rytmi sekosi auttamatta ja ukko haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Vähitellen tuntuma alkoi löytyä ja viimeiset viiskymppiset kauhoinkin jo rytmissä ilman suurempia ongelmia. Hidasta touhu vielä on, mutta uudella tekniikalla on selkeä potentiaali siivittää aikoja uusille minuuttilukemille myöhemmin. Tuleepa samalla treenattua sitä aerobista kuntoa tavallisen täysillä runttaamisen sijaan.

Tästä on hyvä jatkaa.

38 98i38h hq09w53o3

  • Dec. 13th, 2007 at 4:55 PM
heze
Kävinpä varovasti kokeilemassa uimista pitkästä aikaa. Olo ei vielä ole ihan sataprosenttinen, joten tyydyin hitaampitahtiseen viissataseen revittelyn sijaan. Voimakkaammalla potkulla puolikilometrinen taittui 16 minuutissa, joten tyytyväinen pitää kuitenkin olla. Kroppa ei huuda hoosiannaa, eikä se välttämättä täyttä rääkkiä vielä kestäisikään.

Kurkku pyrkii vähän kipeäksi, mutta en kyllä perkele ala uudelleen sairastamaan. Mun tarvii tehdä juttuja.
heze
Sainpas pitkästä aikaa käytyä uimassakin. Allas oli täynnä jengiä, kuntouimareille oli varattu vain yksi rata ja hitaampia sai ohitella jatkuvasti. Kilometri taipui kuitenkin 32 minuuttiin ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen, melkein piti kiljaista uimavalvoja nostamaan ukko altaasta. Oli reipasta.

Uni maistuu kohta.

Äh, piti korvata %20 oikealla välilyönnillä ettei otsikko riko layoutia:

%45%6B%61 %69%73%6F%6D%70%69 %6B%6F%6E%66%6C%69%6B%74%69 %45%76%65%6E %6B%61%6E%73%73%61

Xnuqrfgnna ahxxhzvara ba xviinn!

  • Nov. 19th, 2007 at 6:45 PM
heze
Ja taas on käyty pelaamassa sulkapalloa. Alkuun nelinpeliä lämmittelyksi, sitten pari yksinpeliä ja tässä vaiheessa puolet pelaajista olikin jo karannut paikalta. Jäätiin velipojan kanssa lätkimään kaksistaan ja tulihan hiki! Tiukka paras kolmesta -matsi venyi lopulta viisieräiseksi rääkiksi, jossa onnistuin kuromaan itseni 2-1 -sillasta niukkaan 3-2 -voittoon. Olo oli mahtava, ei niinkään voiton vaan urheilun tuottamien endorfiinien vuoksi. Nyt voi taas hyvällä omatunnolla syödä mitä haluaa ja lepuutella rauhassa.

Huomenna sitten uimaan, jollei mitään odottamatonta tapahdu.
heze
Ei oikeasti ole totta. Ei.

Kävin uimassa jälleen, ja lähdin tavoittelemaan noita aiempia 15,5 minuutin puolikasta ja harrastusta aloittaessa asetettua 38 minuutin kilometriä. Alkumatka kulki kuin unelma, väliajat kertokoot lopun:

12 min: 425m (tämän verran taisin vetää yläasteella Cooperissa)
14 min: 500m
22 min: 750m (alkuperäinen tavoite oli 28 min)
30 min: 1000m

\o/ \\o \o/ o// \o/

<3 <3 <3 <3 <3

if ($free_time) { exec ($swimming); }

  • Nov. 5th, 2007 at 12:56 PM
heze
Kävinpä tiedeleiriltäkin sitten uimassa. Korni olo ajaa taksilla uimahallille ja takaisin, mutta muutakaan kyytiä ei ollut ja aikarajat olivat turhan tiukat bussilla liikkumiseen. Sainpa vielä kaveriksi yhden apuopettajista, which was nice.

Tiedä sitten miksi, mutta kauhominen kulki paremmin kuin koskaan aiemmin. Ensimmäinen kierros tuli vedettyä minuutin nopeammin kuin aiempi ennätys, eli nykyiset pohjat ovat sitten 15,5 minuuttia puolikkaalla kilometrillä. Toisenkin kiskoin vielä 17 minuuttiin, eli ei voi kuin taas kerran olla tyytyväinen. Tätä menoa joudun kohta siirtymään pidemmille matkoille.
heze
JESSSSSS. Aivan törkeän hyvä uimareissu!

Vielä hallille lähtiessä fiilis ei ollut mitenkään katossa, mutta jo saunaan mennessä homma alkoi tuntua mukavalta. Altaassa oli kohtuullinen määrä jengiä, mutta kyllä sinne sekaan vielä mahtui. Perinteinen rinta + selkä -kombo vei eteenpäin mukavasti.

Ensimmäiset pari sataa menivät kuin siivillä, minkä jälkeen piti hetki hengähtää selällään. Tuttua settiä ja tavoiteaikaan pääsin rutistamalla viimeisen satasen melkein niin kovaa kuin vain pohkeesta lähti. 17 minuuttia piti olla jonkin sortin pohja-aika, jota ei ennen joulua aliteta, mutta niin sitä taas päästiin samoille minuuttilukemille.

Toiselle kierrokselle lähdin sopivan hengästyneenä, loppuaikaodotuksen painuessa 20 minuutin korville. Yllättäin homma eteni kuin unelma ja 350 meni alle Cooperin. Viimeisen satasen kiskoin alle kahden minuutin ja lopussa kiitoksena seisoi uskomaton 16,5 minuutin tulos. On hienoa ylittää itsensä, mutta tällaiset kaksinkertaiset onnistumiset ovat vielä jotain käsittämätöntä. Endorfiinihumala oli sitä luokkaa, että rattiin uskaltaminen oli työn ja suostuttelun takana.

Nyt on hyvä fiiwis!

Profile

heze
[info]fatsoheze
.... . .. -.- -.- ..

Latest Month

August 2009
S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Syndicate

RSS Atom
Powered by LiveJournal.com
Designed by [info]chasethestars