Kun kerran muutkin niin laitetaanpa minäminäminä-meemit huutamaan:

http://kevan.org/johari?name=Fatsoheze

http://kevan.org/nohari?name=Fatsoheze

Voin muuten kertoa, että tässä kohtaa ärsyttää olla taudissa. Viikon päästä pitäisi haahuilla jo Frankfurtissa.

Voi turkasen ananasakäämä ja mörrimöykkyjen herätysjuhlat että voi taas ärsyttää. Valmistumishomma oli ja meni, dippa on tehty läpälää, muttakö määks. Naama täynnä räkää, pää vuotaa ja nenä kipiä. Tai jotain. Yhy.

Tuokaa maitoa ja eukalyptuspastilleroja.

Tässä sitä sitten ollaan D:n jälkeisessä stressinlähdössä. Nuppi on täynnä mähmää ja kaikki lihakset kipeinä, eli perinteinen luntsa iski. Ei juuri naurata, mutta kaipa sitä nyt on taas aikaa sairastaa kun kaikki tärkeät työasiat on saatu hetkeksi telakalle. Ei siellä olisi kuin valmistujaiskahvit, jotka nekin onneksi kerettiin siirtämään myöhemmälle. Seuraavana stressietappina sitten se Intian reissu joskus parin-kolmen kuukauden päästä.

Että kuumaa juomaa kitusiin ja lepiä rankasti.

Nyt se sitten tapahtui ja kaikki dippatyö- ja kurssistressi laukesi holtittomaksi kevytflunssaksi. Pää on raska, kärsä yrittää ihan satunnaisesti vuotaa ja energia on nollissa, vaikka kuinka söisi ja nukkuisi. Ärsyttää nimittäin suhteellisen raskaasti, kun olisi kaikenlaista puuhaa työn alla.

Ei kai se auta kuin röhnöttää ja yrittää kerätä voimia toipumiseen.

Kun kerran muut, niin sitten minäkin. Heikin Vuosi 2007, olkaa hyvät:

Tammikuu oli vuoden ensimmäinen suuri murros. Ero silloisesta avokista oli niin pitkällä, että asuntokauppassa ei tarvinut kuin lyödä nimet paperiin ja kättä päälle. Kolme päivää ensimmäisen lainannoston jälkeen toteutin yhden pitkäaikaisista unelmistani ja ostin moottoripyörän. Kuun viimeisenä päivänä kannoin huonekaluni uudehkoon kolmioon.

Helmikuussa rakensin omaa kotipesää. Kannoin Ikeaan tukun seteleitä ja kotiin peräkärryllisen kalusteita. Muotoilin näkemystä Omasta Kodista tummanruskeiden ikealaisten avulla ja tein lopullisen pesäeron exääni. Sen jälkeen en ole hänen kanssaan ollut tekemisissä kuin random encounterina.

Maaliskuu oli rankan tuntuista, arkista aherrusta. Kuukausittain käteen tipahtanut palkkasumma kattoi nippanappa asuntolainan takaisinmaksun, mutta sähkö, vastikkeet, netti ja ruoka piti myös maksaa jostain. Viimeiset tuhannet lainasta menivät ruokakauppaan ja sähköyhtiölle. Kolme päivää ennen kuun loppua otin Viragon ulos tallista ja pääsin ensimmäistä kertaa cruisailemaan omalla moottoripyörälläni.

Huhtikuu oli hurjaa aikaa. Rahatilanne kiristyi äärimmilleen lainan loputtua ja osa-aikaisen työn jättäessä palkkakuittiin lohduttoman pienen summan. Säästötilin olin tyhjentänyt jo aiemmin, kotoa löytyvää tavaraa en osannut myydä ja nälkä kolkutteli, joten kotona tuli käytyä parikin kertaa pipo kädessä. Fiksuna poikana kustansin Wappuriennot Visalla, koin elämäni humalan ja morkkiksen, nyrjäytin nilkkani ja vietin huhtikuun viimeisen päivän yksin kotona. Ei enää känniputkia.

Toukokuu alkoi sairaslomalla, jonka jälkeen töissä alettiin tutkia diplomityömahdollisuuksia. Hyviä aihe-ehdotuksia löytyikin, ja parin palaverin jälkeen suunta oli selvä: työ tehdään taajuusselektiivisestä skeduloinnista italialaisten kollegojen ohjauksessa. Rullaluistimet alkoivat kulkea taas ja podin perinteisen kolmen kuukauden jälkeisen ahdistuksen erosta. Kävin kuun lopulla Milanossa, jossa oli kylmempää kuin samaan aikaan Oulussa. Tulipa kuitenkin sekin kylä nähtyä.

Kesäkuussa tein töitä ja ajoin prätkällä edestakaisin. Säätöä, vientiä ja ottajia riitti, mutta yksinäisyys oli silti päällimmäinen tunne. Odotin lomaa malttamattomana ja vietin juhannusta hyvässä seurassa auringonpaisteessa. Jussinvietosta palatessani vein pärrän kotiin ja huolsin sen perinpohjaisesti. Oli hienoa nähdä, miten poropeukaloltakin taipuu niin elegantin taideteoksen kunnossapito.

Heinäkuun toisena lastasin Viragon selkään teltan, makuupussin, kenttäkeittiön ja varmuuden vuoksi myös työkalut. Aurinko paistoi, kun V2 jyrähti ja katosin taivaanrantaan, pois kaikesta arkisesta. Maantie ei ole koskaan maistunut niin hyvälle kuin Viininpunaisen Paholaisen selästä. Reissasin pitkin maata ja näin monia ihmisiä. Ilmat suosivat ja ainoastaan paluumatkan viimeisellä etapilla tuli vettä niskaan. Reissu oli yksi koko vuoden suurista kohokohdista, jota muistelen vieläkin lämmöllä. Taloon tuli toinen kissa.

Elokuussa palasin arkiseen aherrukseen ja diplomityön kimppuun. Alkuvuoden rahahuolet olivat ohi ja elämä rullasi tasaisesti. Palkasta jäi vähän leivän päällekin ja perinteinen opiskelijan kitsaus piti huolen siitä, että ylijäämää riitti. Bonuksiakin lupailtiin seuraavan kuun palkan jatkeeksi, eli rahahuolia ei sentään tarvinut potea. Yksin olin edelleen, vaikkakin loppukuusta löysin taas uusia ihmisiä elämääni. En vain vielä silloin sitä tajunnut.

Syyskuu jatkoi tasaisesti rullaavan arjen osalta elokuun linjaa, eikä mikään näyttänyt muuttuvan. Luvatut bonukset tosin maksettiin ja viitosella alkanut palkkasumma sai leuan putoamaan kellarin puolelle. Sijoitin sopivaksi katsomani osan saman tien asuntolainan lyhentämiseen, loput käytin hankintoihin. Nyt vähän harmittaa, etten sijoittanut niitäkään rahoja itseeni. Yksinäistä.

Lokakuussa kaikki muuttui ja toinen suuri murros alkoi. Elämääni alkoi kävellä ihmisiä, jotka muuttivat kaiken. Ensin tuli Minna, joka otti minut syleilyynsä ja siipiensä suojaan. Minnaa on suurelta osin kiittäminen paljosta. Hänen myötään tuli toinen, joka pudotti kaikki suojaukseni, astui ovesta sisään ja parkkeerasi olemuksensa viereeni. Olin enemmän kuin ällikällä lyöty, ja yksinäisyys päättyi viimein.

Marraskuu oli vuoristoratojen vuoristorata, lokakuun vallankumouksen yhtä hurjaa seuraamusta. Luulin nähneeni tunnehuippuja, mutta kaikki se pyöritys ja uusien asioiden tulva vei sekä huipulle että syvempiin pohjamutiin. Jaksaminen oli välillä kovilla, toisaalta onnistumiset ja elämän nautinnot tuntuivat paremmilta kuin koskaan. Tajusin jopa laittaa vähän rahaa itseeni, mikä on aina hyvä valinta. Diplomityö tuntui edistyvän ja löysin urheilukipinän uudestaan.

Joulukuu vei lopullisesti jalat alta ja myllersi elämän peruuttamattomasti sekaisin. Prosesseja syntyi ja kuoli, eikä mikään ollut ennallaan. Moni terveys petti, muutama ihmissuhde sai uusia piirteitä, pidin itsekin sairaslomaa ja pohdin asioita. Aloin hoitaa terveyttäni aivan uusilla tavoilla.

Kaikki muuttui, paljon tapahtui, mutta putken päässä on nyt uusi, uljaampi vuosi. Toivon hiljaa mielessäni, että tämä vuosi olisi helpompi, mutta epäilen käyvän juuri päinvastoin. Mielenkiintoisuus kuitenkin korvaa helppouden, eikä mikään tekemisen arvoinen ole helppoa. Tämä vuosi antaa suunnan monelle asialle.

Ja mikä parasta, saan aloittaa Heikin Vuoden 2008 ympärilläni hieno joukko upeita ihmisiä. Kiitos teille rakkaille kaikesta viimevuotisesta, tehdään tästä vielä parempi 52-viikkoinen!

Tänä aamuna palasin töihin, vaikka olo ei olekaan kaksinen. Pahin räkätauti ja paleleminen on ohi, mutta nenä vuotaa edelleen ja päässä heittää vähän. Taidan karata kohtuullisen ajoissa kotiin ja ottaa läksyjä mukaan iltapäivää ja perjantaita varten. Vituttaa sairastaa, monestakin syystä. Kroppaan sattuu kun sitä ei pääse rääkkäämään ja henkinen kantti ei meinaa antaa myöten rötväämiselle. Jostain syystä on niin kova draivi päällä, etten malttaisi jäädä hetkeksikään makaamaan paikalleni.

Toivon mukaan tauti on kuitenkin paranemaan päin, jos vaikka ensi viikolla olisi rahkeita lähteä taas sulkikseen tai uimaan. Sitä odotellessa.

Ai niin, mulla on 153,5 opintoviikkoa kasassa. Valmistuminen on sittenkin mahdollista \o/