Kävin pikaisen mutkan luistimilla ja yritys tuotti saman tuloksen kuin viimeksi. Säärten etuosassa majailevat lihakset alkoivat lähes heti muistuttaa olemassaolostaan ja kipeytyivät enemmän ja enemmän joka potkulla. Jalkapallon peluu ei ole tuottanut mitään ongelmaa, vaikka rasitus on kovempaa, joten vika on joko tekniikassa tai tottumattomuudessa. Veikkaan ensimmäistä. Aiempina vuosina jalat ovat tosin kestäneet mainiosti, vaikka liikuntaharrastus on talvisin ollut nollan luokkaa. Ota tästä nyt tolkkua.
Tulisi niin nolo datapaketti, että antaapa olla. Huomenna sitten.
Tulisi niin nolo datapaketti, että antaapa olla. Huomenna sitten.
- Location:Koti
- Mood:
annoyed - Music:Trenthian - Alien Exploration
No ei suatana. En olisi ikinä uskonut näin sanovani, mutta juoksu taitaa olla ainoa näille jaloille sopiva etenemismuoto maalla. Aamupäiväinen kävelytesti tosiaan kipeytti sääret oikein kunnolla, ja nyt rullaluistelu teki saman. Matkaa oli vähän, vauhti ei ollut kummoinen, mutta silti räpylät huusivat armoa jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Kotiin asti silti tultiin, vaikkakin vaivalloisesti ja särkevänä.
Sillä välin kun minä kirjoitan dataa, joku voisi kertoa onko tämä penikkatautia vai mitä:
Aika 0:37
Light 0:00
Moderate 0:04
Hard 0:33
Max 176
Avg 163
Kcal 411, 40% fat
Matka 9000m
Viikonloppuna kokeilen vielä juoksua, ja jos sekin tökkii niin lekurille/hierojalle/ortopedille/valohoi toon/hirteen mars. En ala.
Sillä välin kun minä kirjoitan dataa, joku voisi kertoa onko tämä penikkatautia vai mitä:
Aika 0:37
Light 0:00
Moderate 0:04
Hard 0:33
Max 176
Avg 163
Kcal 411, 40% fat
Matka 9000m
Viikonloppuna kokeilen vielä juoksua, ja jos sekin tökkii niin lekurille/hierojalle/ortopedille/valohoi
- Location:Koti
- Mood:
ouch - Music:E-rotic - Fred Come to Bed
