Home

Advertisement

Ohi on

  • Apr. 16th, 2008 at 3:59 PM
heze
Se on nyt sitten siinä.

Kävin ohjaajan kanssa lyhyen kirjeenvaihdon Livejournalissa, mutta jälkimmäiseen kirjoitukseeni en enää saanut vastausta. Sen sijaan sain ohjaajan siipalta puhelun, joka meni suunnilleen näin:

"*** täällä terve, kysymys: aiotko lopettaa?"
"Vastakysymys: onko hyvä syy miksi jatkaisin?"
"Ensi-ilta on ylihuomenna."
"Ensi-ilta ei ole riittävän hyvä syy tässä tilanteessa."
"Eli lopetat?"
"Jos ei parempaa syytä löydy."
"Selvä. Ei tarvi tulla treeneihin, me korvataan sut jollain toisella. Harmi että kävi näin."
*click*

Koska en ole enää menossa treeneihin eikä kukaan siis puhu puolestani työryhmälle, kerron syyni lopettamiseen julkaisemalla tämänpäiväiset kirjeet rajatulle joukolle. Sen lisäksi haluan kertoa koko näyttelijäryhmälle, videoihin osallistuneille, tekniikalle, tarpeistonhoitajille ja tuottajille sen, että olen pahoillani että tässä kävi näin. Minun resurssini loppuivat kesken, enkä jaksa enää.

Arvostan työpanostanne suuresti, mutten halua uhrata mielenterveyttäni sellaisen ihmisen eteen, joka ei arvosta omaa työtäni ja uhrautumistani yhtään.

Mööh

  • Apr. 15th, 2008 at 9:48 AM
heze
Lyhyesti.

Kiire rikureenien ja työn kanssa.

Ei kerkeä liikkumaan.

D:ssä 4706 sanaa, 27 sivua, 12 kuvaa, 11 viitettä.

Mulla on piano.

Hyvä ruoka, parempi jaksaminen

  • Apr. 1st, 2008 at 7:46 AM
heze
Pahin väsy ja rikkonaisuus meni eilen ohi. Tärkeimpinä tekijöinä olivat tukeva ruoka, fyysisesti riittävän kevyt puuhailu ja riittävä ajatuksenlento rikutreenien naurunremakassa. Catesbyn hillitön imitaatio Kummelin biologiaa opettavasta rehtorista reväytti useammankin katsojan vatsalihakset sellaiseen kuntoon, että salilla ei pahemmin tarvitse käydää pariin viikkoon. Se jos mikä oli rentouttavaa ja vei ajatuksia muualle arjen kiireestä. Shoppailu piristi myös, kävin poimimassa Tissikukkulan alennusmyynneistä uuden repun ja lautakengät kohtalaisen edullisesti. Huomenna katsomaan pianoa kotiin.

Painonhallinta toimii, ja viimeksi punnitusta 66 kilosta on edetty kuuden voipaketin verran. Ruokavalio, liikunta ja riittävä uni ovat hyväksi, vaikka viimeisin onkin ollut vähän huonolla tolalla muutaman yön ajan. Viime yö oli jo parempi, heräsin vain aamulla ennen kuutta enkä saanut uudestaan unen päästä kiinni. Tulin sitten töihin ja viimeistelin ensimmäisen työversion D:n toisesta luvusta, joka on siis ensimmäinen valmistuva kokonaisuus. Ykköskappaletta on vähän vaikea kirjoittaa ennen muita, koska siinä kerrotaan mitä työ pitää sisällään. Toivottavasti ohjaajat vaivautuvat tällä kertaa lukemaan heille lähettämäni kappaleet, jotta voin laittaa ne eteenpäin yliopistolle.

Tekisi mieleni uimaan, mutten ole varma riittääkö kropassa potku. Menemistä riittää taas iltaysiin-kymppiin asti, unta on takana tavallista vähemmän ja niin edelleen. Saas nähdä.

Jeden tag so schnell

  • Mar. 31st, 2008 at 10:30 AM
heze
Huhhuh. Eilinen vapaapäivä tuli enemmän kuin tarpeeseen, siitä kiitos Ohjaajalle. Tänään jo vähän paremmin voimin taas.

Kulunut viikko oli rankin koko keväänä, fyysisesti ainakin. Tuli tehtyä ympäripyöreitä päiviä, oltua jatkuvasti liikenteessä, piipahdettua salilla, juostua, painittua, juhlittua ja ties mitä muuta. Kroppa huutaa hallelujaa kaiken rasituksen jälkeen, eikä unikaan tahdo tulla silmään. Yöt ovat olleet katkonaisia ja aamut vaikeita, mutta kyllä niiden kanssa on vielä pärjätty. Ikävintä on heräily kesken unien, enkä ole moneen yöhön nukkunut yhtäjaksoisesti yli neljää tuntia (okei, kemiallista unta la-su -yönä).

Osansa tekee varmasti rankan viikonlopun aiheuttama nestehukka, huono syöminen ja pienehkö stressinpoikanen kaiken juoksemisen aiheuttamana. Diplomityö on jäljessä aikataulusta, pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Tällä viikolla on pakko tinkiä liikunnasta, koska muuten en kerkeä palautua koskaan. Sormet ja varpaat ristiin, että nuppi pysyy kasassa.

Nälkä. Hyvä merkki siitä että kroppa haluaa yleensäkin toipua kaikesta rasituksesta. Toivon mukaan työmaaruokala tarjoaa jotain ravitsevaa ja hyvää tänään.

Edit: Tällä hetkellä D:ssä on 2901 sanaa 23 sivulla, mutta noin puolet noista sivuista on vielä runkoa, sisälmysluetteloa ja vastaavia. Tekemistä piisaa siis vielä vaikka ja kuin, mutta työ onneksi etenee edes vähän.

Hyvät treenit, parempi mieli

  • Mar. 27th, 2008 at 11:05 PM
heze
Pikapäivitys vielä ennen nukkumaanmenoa. Aamu oli henkisesti tukkoinen, mutta kaunis ilma pelasti vähän. Oman kuistin lakaisu oli mukavinta puuhaa hetkeen, vaikka oikeasti olisin halunnut tehdä vähän halkoja. Tarvi päästä riehumaan, mutta töihin kävi tieni. Päivä meni muuten hyvin, mutta tekstiä syntyi kohtuuttoman vähän. Jokunen rivi kuitenkin.

Töistä kotiin, hetken aikaa palapelin kasausta ja oleskelua, sitten rikutreeneihin. Kauhunsekaisesti odottamani kehityskeskustelu oli todellakin kehittävä eikä millään tavalla vihamielinen, mistä pisteet Ohjaajalle ja koko tiimille. Hyvin me vedettiin ja vedetään vieläkin. Saatiin yksi kohtaus mitenkuten harjoiteltua, ja ainakin omaan osaani olen kohtalaisen tyytyväinen. Hyvät treenit!

Siltä varalta, että päivä olisi ollut liian kevyt, kipaisin iltapyrähdyksenä 'Luolalle hölkäten. Data puhukoon puolestaan, meikäläinen painuu unille:

Aika 0:32
Light 0:01
Moderate 0:09
Hard 0:22
Max 170
Avg 157
Kcal 326, 35% fat
Matka 4300m

Synttäripäivän satoa

  • Mar. 20th, 2008 at 8:54 AM
heze
Eilen kilahti uusi lukema lasiin ja monenlaista tapahtui. Saa nähdä, muistanko puoliakaan.

Aamuherätys oli mitä mainioin. Sain Häneltä lahjaksi pallopalapeleistä isoimman (?), melkein 1000-palaisen karttapallon. Olin ällikällä lyöty, enkä todellakaan osannut odottaa moista. Kiitos Kulta.

Työpäivä alkoi mukavasti, vaikka tuomalleni pullalastille ei löytynytkään syöjiä kuin kourallinen. Olin jo lahjoittamassa yli jääneet iltapäivän koulutukseen jaettavaksi, mutta erinäisistä syistä päätin kuitenkin viedä ne mukanani. Muitakin syöjiä kyllä löytyisi.

Synttärilounaalla söin vuoden ensimmäisen työpaikkajälkiruoan, suklaakiisseliä. Yksin.

Kirjoitin dippaa muutaman rivin verran eteenpäin ja kahden pintaan sukelsin kubiikkelistani pommisuojan kuntosalille. Yli kahden viikon tauko arvelutti, mutta homma kulkikin yllättävän reippaasti. Lämmitellessä sykkeet eivät tahtoneet nousta vanhoilla asetuksilla, tankoihin piti laittaa aiempaa enemmän rautaa ja touhu kulki kevyesti, eli ilmeisesti fyysinen suorituskyky on parantunut. Aerobista treeniä en enää punttien päälle ottanut, jotta loppupäivästäkin jaksaisi jotain. Data näyttää seuraavanlaiselta:

Aika 0:46
Light 0:45
Moderate 0:01
Hard 0:00
Max 140
Avg 116
Kcal 220, 60% fat

Salin jälkeen kotiin, suihku, hetken aikaa chillailua ja välipalaa (salamia, maapähkinävoita, raejuustoa, rahkaa lakkahillolla, munkkia ja suklaamunaa). Sitten Rikua. Pulla maistui treeniporukalle ja kohtauksia saatiin käytyä läpi yhden puoliajan verran, mikä oli ihan ok saldo yhdelle päivälle. Naurua riitti eikä aika käynyt pitkäksi, eli mikäs siinä iltaa viettäessä. Pitkän päivän jälkeen oli mahtava vetää pitkäkseen Hänen viereensä ja nukkua kunnon yöunet.

Onnitteluja sateli pitkin päivää ja monesta suunnasta, kiitoksia kaikille niistä. Toivottavasti olen muistanut vastata kaikille henkilökohtaisesti.

Ai niin. Toissapäivänä vaaka näytti aamupainoksi 66 kiloa, eli edistystä on tapahtunut. Vielä se 4-5 kiloa niin aletaan olla tavoitteessa, sen jälkeen harrastetaan enemmän sopivan painon ylläpitoa. Ainahan on se vaara, että nälkä kasvaa syödessä (pun intended) ja tuhoan parhaan juoksu- sekä uintiteräni liialla painonhallinnalla. Pitää varoa.

Ömmömmööh

  • Mar. 14th, 2008 at 9:01 AM
heze
Kaiken kiireen ja kiitämisen keskeltä sain kammettua itseni uimahallille, vaikka se olikin kovan henkisen taistelun takana. Hommahan toimii keskimäärin niin, että tietoista pyristelyä pitää harrastaa hallille asti ja itseään pitää hieman potkia vielä pukuhuoneessakin. Kun perseensä asettaa saunan lauteille, touhu kääntyy jo kohti automaattiohjausta ja ensimmäisen satasen jälkeen elementin kohtaaminen on lämmin ja tuttavallinen. Ajatus loppuu ja virta vie.

Sykemittari oli #toisaalla, joten ainoa datantynkä on 800 metriin käytetty noin 22 minuuttia. Siinä kohtaa allas pamahti niin täyteen, etten viitsinyt jäädä pujottelemaan mummoja vaan siirryin lämmittelemään ja safkan hakuun. Riku-treenit jäivät vähän kesken, kaikkea kipeän hauskaa sattui, mutta ei se kirjoitettuna lämmitä ketään. Sanotaan vaan näin että laittoman uhkauksen jälkeen leikittiin hippaa, jäätiin ilman ja häröiltiin helluntaimarketissa.

Jos ensi yönä saisi vihdoin nukuttuakin.

Ai niin. Tänään ei pahemmin työhommat lähde, ensi viikolla sitten niitä taas.