HS: Markantalo pakottaa työntekijänsä palkanalennuksiin
Siinä on taas semmoista meininkiä, ettei paremmasta väliä. Muistakaa tämä, kun seuraavan kerran harkitsette kodinkoneostoksia.

- Location:Työ
- Mood:
working
Olipa kaksijakoinen aamu. Kotoa en meinannut päästä millään liikkeelle, ensin piti perjantain kunniaksi vääntää herätyskelloon puoli tuntia lisäaikaa ja aamutoimet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Oli vaikea löytää mieluisia sukkia ja puuro kiehui mikrossa yli. Toki unohdin sekoittaa sitä suolaa lisättyäni, joten lopputulemana söin minimiannoksen mielenkiintoista puuro-voimössöä. Tänään on vielä koulutusta kymmenestä yhteen, eli välipalaomena tarttui matkaan. Eihän hullukaan elä viidettä tuntia pelkällä aamupalalla.
Kissat saivat kuitenkin ruokansa ja muistin laittaa housut jalkaan lähtiessäni. Pusero on oikeinpäin ja mukana on sen verran rahaa, että lounaankin saa syödäkseen. Ulkona oli hieno ilma, lämmin kuin mikä ja työmatkan sai pyöräillä myötätuuleen. Tänään voisi harkita Viininpunaisen Paholaisen ulkoiluttamista, kun kelejä näyttää vielä riittävän.
Ai niin. Velipoika oli huomannut matkalla, että auto vuotaa öljyä. Soitin eilen illalla puoli kymmenen aikaan että takaisin ei ole lähtemistä ennen huoltamoreissua, ja päissäänhän siellä oltiin. Lupasin muistuttaa tänään soittamalla sinnepäin uudestaan, joten ysiltä lienee reilukerhopuhelun paikka.
"HUOMENTA! MENIKÖ MYÖHÄÄN EILEN?!"

"Eeeexcellent" (c) Monty Burns - Music:Freedom Call - Warriors of Light