Hesarin mukaan armas sosiaali- ja terveysministeriömme pohtii lakia, jonka turvin nettipokerissa hävinnyt voisi periä rahansa takaisin. Lain ideana olisi "antaa hänelle [hävinneelle] oikeus perätä takaisin tappioitaan esimerkiksi humalassa kotisohvalla hävitystä nettipokerimatsista". Maksumieheksi voisi joutua niin pokeriyhtiö, luottokorttifirma kuin voittanut pelaajakin.
Aivan helvetin hienoa. Kertakaikkisen briljanttia.
Toteutuessaan lakiehdotus toisi kyllä turvaa häviäjille, mutta samalla veisi voittavilta peli-ilon ja sitä myötä karkottaisi heidät harrastuksensa äärestä. Sama vaikutus saadaan kieltämällä rahasta pelaaminen kokonaan, ilman teknisiä ongelmia tai vaikeita kukamaksaa-kysymyksiä. Tuskin kukaan on niin tyhmä, että jättää käyttämättä lainvoimaisen oikeutensa periä tappionsa takaisin, jolloin myös pelivoitoista on turha haaveilla.
Kyllä, peliriippuvaisuus on oikea ja monelle vakava ongelma, mutta ratkaisu on jossain ihan muualla kuin tällaisissa lakiehdotuksissa. Kieltolaki toi pirtutrokarit ja salaviinanpolttajat, pokeritappioiden takaisinperintälaki avaisi ovet erilaisille anonymiteettipalveluille ja kiertoteille. Keksii lainsäätäjä mitä keksii, viinanhimo/pelihalu/younameit löytää kyllä kiertotien. Miltä kuulostaisi vaikka Ruotsin puolelle sijoitettu palvelu, jolle voisi perustaa tilin, ostaa etäkäyttöaikaa ja lätkiä virtuaalikorttia näennäisen ruotsalaisena pelaajana? Laajakaista takaa jouhevan pelikokemuksen, voitot kilahtavat omalle tilille pyytämällä ja palvelu veloittaa käytöstä sen verran, että business pysyy pyörimässä. Ongelmia varmasti löytyy, mutta idea tullee selväksi.
En viitsi edes puuttua nettipokerin ja verkostomarkkinoinnin rinnastamiseen tai ministeriön arveluun, jonka mukaan "muut maat seuraisivat Suomen esimerkkiä ja alkaisivat säätää samanlaista lakia". Ei tässä tiedä pitäisikö itkeä, nauraa vai muuttaa Intiaan, mutta viimeisimpään tähdätään.
Ehkä sitten parin vuoden päästä.
---
Ja muistakaa lukea fundamentalistien koottuja viisauksia, että pysytte tolkuissanne.

- Location:Koti
- Mood:
hungry - Music:Egotrippi - Matkustaja
Huhhuijaa mikä päivä. Auto on Kuusamossa, jakohihna puoliksi kakkendaalina ja tonnin remontti edessä. Sitä ei muuten tuossa kunnossa ajeta kotiin, eli hinausreissu tiedossa. Juopotuttaa, mutta eipä oikein tahdo löytyä lähtijöitä. En ole saanut sivuakaan tuota opetusmateriaalia kirjoitettua, ja deadline on käytännössä viikon päästä. Kiirusta pitää siis.
MUTTA. PERKELE.
Tänään heräilin rauhassa, söin mainion aamupalan ja pelailin hiukka pokeria aamun ratoksi. Voittoa kertyi enemmän kuin koskaan ennen, ja ainahan se lämmittää vaikka summat ovatkin pieniä. Kävin uimassa (oli mahtavaa, käydään toistekin!) ja piipahdin alkukodissa sutimassa tulevaan serverikoteloon ensimmäisen maalikerroksen. Auton haku on sovittu ja remonttiakaan ei ilmeisesti tarvi ihan yksin kustantaa. Guitar Hero 2:n viimeisetkin biisit taipuivat hardilla viiteen tähteen ja ansaitut 30 achievement-pojoa kilahtivat plakkariin. Upcider Natural Apple maistuu totutun hyvältä ja eiköhän noita kavereita saa houkuteltua pahuuksien teillekin tänään. Ja ehkä ihan pikkusen oon päässy ihastumaankin. Ihan näin (näyttää sormilla) vähän.
Että piruako tässä valittamaan, elämä on hupia!

happy - Music:My Chemical Romance - Dead!