Voi veljet, tämä se on oikeaa lomaa. Eilisaamuna käytiin verkkokalassa Iin edustalla ja nostettiin kyytiin mukava määrä siikaa, ahventa ja taimenta. Osa kaloista päätyi VP:n satulalaukussa Luotoon, jossa lottosuolauksella ja kahdella lämmitysyrityksellä saatiin fisuihin mainio savun maku. Ruuan päälle hörpittiin vähän valkkaria ja heiluteltiin moottorisahaa, mikäs sen hauskempaa. Sai puuhailla omaan tahtiin ja tehdä välillä jotain käsilläänkin, ei tuntunut pätkääkään työltä vaikka hiki tulikin.

Aurinko on ottanut kiitettävästi naamariin ja sukissa on kovasti sahanpurua, kohta pitäisi lähteä varpajaisiin ja syödä pitsaa (JOU). Voisin siirtyä ympärivuotiselle kesälomalle vaikka heti.

Pitkä viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen, nyt olo on vihdoin levännyt ja rauhallinen. Pyörässä on nyt uusi takarengas ja paremmin toimivat jarrut, chilit itävät ja niin edelleen. Käytiin vielä Kullan kanssa syömässä Armadillossa ja jälkkärillä Bisketissä, minkä lisäksi on päristelty prätkällä ihan reippaasti.

Eilen tiirailtiin Terminator 2 ties kuinka monennen kerran kummallekin, eikä voi kuin todeta että jumaleizzön. Leffa on pitkälle toistakymmentä vuotta vanha, mutta erikoistehosteet kestävät kriittistä katselua vielä tänäänkin. Ainoastaan alun aikahyppyleimahdukset näyttivät vanhanaikaisilta, mutta varsinkin T1000-efektit hakevat vieläkin vertaistaan. Kaksi peukkua.

Se Onnelan Guitar Hero -skaba oli vähän kämäinen, mitä nyt yksi nuorimies pisti vähän kampoihin. Tilutti niin maan pirusti, muttei oikein pärjännyt peruskuvioiden kanssa. Finaalin biisivalinnasta ei päästy yhteisymmärrykseen, joten lopulta järjestävä taho heitti kappaleen. Lacuna Coilin Closer taipui ensiyritykseksi yllättävän hyvin ja voittohan sieltä heltisi. Palkintona oli GH3-paketti, joka allekirjoittaneelta yllättäin löytyykin, joten otin Wii-version ja lahjoitin sen Minnalle. Kivaa oli, jos unohtaa sen että Onnela nyt on Onnela. Eipä tarvi sinnekään onneksi hetkeen mennä.

Hieno viikonloppu kaikenkaikkiaan siis. Toivottavasti myös teillä muilla on ollut kivaa.

Hiton tuottoisa päivä. Ensin käytiin sentterissä shoppailemassa, sitten reippaasti vaihtamaan VP:n takarengas Hänen kanssaan ja illan päälle kipaistiin lenkilläkin. Pohkeita tartteis vieläkin treenata, meinaavat pirut kipeytyä juoksusta, mutta muuten kulki kohtuullisesti. Nyt safkaa naamariin ja hilirimpsis kohti Onnelaa, jossa on jonkinlaiset Guitar Hero -skabat. Pitäähän se taso käydä katsastamassa.

Stätsejä sitten:

Aika 0:55
Light 0:10
Moderate 0:38
Hard 0:07
Max 173
Avg 143
Kcal 523, 45% fat
Matka 6400m

Ja sitten päivän parempiin uutisiin.

Koska kalenteriin siunaantui yllättävän henkilöjohtamisen ansiosta suuret määrät vapaa-aikaa, aurinko paistoi ja tiet olivat kuivat, iltapäivän ohjelma oli nopeasti muotoiltu. Teki mieli prätkän selkään, joten nokka kohti Huikkavaaraa ja VP ulos kellaristaan. Pienellä houkuttelulla V-twin pyörähti tulille, polkaisin vaihdetta silmään ja kurvasin kilometrejä nielemään. Ei niitä kovin montaa kerennyt tulla, mutta sen verran että voi sanoa aloittaneensa ajokauden. Kun kerran ajankohtakin sattui kohdalleen, tempaisin vielä Linnasaareen morjenstamaan paikalle saapuneita old timereita. Kertoilivat juttuja vattureissusta Pudasjärvellä ja pyörien 47-vuotishuolloista, mikä oli melkoisen hupaisaa kuunneltavaa. Toistekin!

Mieliala on korkeammalla kuin pitkään aikaan arkipäivänä, minkä Hänkin noteerasi välittömästi. Tämä on lähempänä sitä mukavaa, jota vapaa-ajaltani haen.

Vuosipäivä Viininpunaisen Paholaisen kanssa on käsillä. Muistan vielä ensitapaamisemme toissavuoden lopulla, kun silmäni kiinnittyivät tuohon valioyksilöön - se oli rakkautta ensimmäisestä kerrasta lähtien.

Juhlistamme suhteemme virallistamista tänään (tarkkaa päivää en muista), koska tiedän ettei VP:kaan ole mahdottoman tarkka päivämäärien suhteen. Matka kestää vain vartin, mutta silti näemme talvisaikaan hyvin harvoin.

Laskeudun vanhan kasarmirakennuksen portaita kohti bunkkeria ja etsin avaimia taskustani. Ulko-ovi oli tuttuun tapaan auki, mutta pommisuojan pariovet on suljettu jykevällä ketjulla ja munalukolla. Kahdesta identtisen näköisestä avaimesta kokeilen ensin väärää, mutta jälkimmäisellä yrityksellä haittalevyt osuvat oikeisiin loviin ja vapautan ketjun ovenkahvojen ympäriltä. Hämärässä hallissa hapuilen valokatkaisijoita, joista joka toinen näkyy olevan rikki. Hetken pelkään, että VP:n huonekin jää pimeäksi, mutta onneksi loisteputket heräävät eloon väänneltyäni hetken vanhanaikaista, pyöritettävää katkaisijaa.

Kuorin peiton silmäteräni päältä ja kauhistelen, miten rapainen VP voikaan olla. Oma moka sen puoleen, että jätin varastoinnin myöhäiseen syksyyn ja sateiseen vuodenaikaan. Ensimmäinen, vaistomainen reaktio on tietysti kiivetä selkään päristelemään. Virta-avain paikoilleen, 45 asteen ranneliike ja tuttu naksahdus. Skädäm, uusi valo on syttynyt nurkassa. Vihreä merkkivalo syttyy kertomaan, että vaihde on vapaalla juuri niin kuin pitääkin. Kelaan valojen rutiinitarkastuksen läpi ja totean kaiken pelaavan juuri kuten pitääkin. Akussa on siis vieläkin eloa!

Toiveikkaana väännän ryypyn auki, sammutan etuvalon säästääkseni sähköä ja painan starttikatkaisijaa. Käynnistysmoottori tervehtii minua tutulla yskinnällään, mutta mitään muuta ei tapahdu. Ilmeisesti hönkää ei riittänyt näin pitkälle, mikä oli ongelmana tasan vuotta aiemminkin. Pyöräytän starttia uudestaan, mutta sähkömoottorin ininä ei vieläkään eskaloidu hevosvoimien jyrinäksi. Olkoon, ajattelen työntäessäni avaimet takaisin taskuun. Nostan jalat tapeille, tartun kahvoihin ja päristelen mielikuvituksen siivin pitkin kesäistä maantietä. Varpaat nostavat vaistomaisesti vaihdepoljinta ja kakkonen napsahtaa pykälään. Vaikka ympäristö, äänet, tuoksut, varusteet ja tuntemukset potkivatkin vastaan, nautin hetken siitä rajattomasta vapaudesta, joka VP:n selässä on vallalla.

Hetken mielijohteesta kaivan avaimet esille ja napsautan virrat päälle. Peukku hakeutuu starttikatkaisijalle kuin itsestään ja Nikitanikitaa seuraakin yllättävän HRUŠTŠOV. Kappas koiraa!

Painan starttia vielä kerran ja hevosvoimat pääsevät irti. Tätä minä tulin kuuntelemaan.

VRRRRRRROOOOOOOOOOOOOOOOMM!! <3

Musiikkia korvilleni. Fiilistelen hetken, sammutan moottorin ja irrotan akun. Peittelen Viininpunaisen Paholaisen takaisin talviunille ja palaan kotiin rauhallisen mietteliäänä. Ollapa jo kesä.

Kun kerran muut, niin sitten minäkin. Heikin Vuosi 2007, olkaa hyvät:

Tammikuu oli vuoden ensimmäinen suuri murros. Ero silloisesta avokista oli niin pitkällä, että asuntokauppassa ei tarvinut kuin lyödä nimet paperiin ja kättä päälle. Kolme päivää ensimmäisen lainannoston jälkeen toteutin yhden pitkäaikaisista unelmistani ja ostin moottoripyörän. Kuun viimeisenä päivänä kannoin huonekaluni uudehkoon kolmioon.

Helmikuussa rakensin omaa kotipesää. Kannoin Ikeaan tukun seteleitä ja kotiin peräkärryllisen kalusteita. Muotoilin näkemystä Omasta Kodista tummanruskeiden ikealaisten avulla ja tein lopullisen pesäeron exääni. Sen jälkeen en ole hänen kanssaan ollut tekemisissä kuin random encounterina.

Maaliskuu oli rankan tuntuista, arkista aherrusta. Kuukausittain käteen tipahtanut palkkasumma kattoi nippanappa asuntolainan takaisinmaksun, mutta sähkö, vastikkeet, netti ja ruoka piti myös maksaa jostain. Viimeiset tuhannet lainasta menivät ruokakauppaan ja sähköyhtiölle. Kolme päivää ennen kuun loppua otin Viragon ulos tallista ja pääsin ensimmäistä kertaa cruisailemaan omalla moottoripyörälläni.

Huhtikuu oli hurjaa aikaa. Rahatilanne kiristyi äärimmilleen lainan loputtua ja osa-aikaisen työn jättäessä palkkakuittiin lohduttoman pienen summan. Säästötilin olin tyhjentänyt jo aiemmin, kotoa löytyvää tavaraa en osannut myydä ja nälkä kolkutteli, joten kotona tuli käytyä parikin kertaa pipo kädessä. Fiksuna poikana kustansin Wappuriennot Visalla, koin elämäni humalan ja morkkiksen, nyrjäytin nilkkani ja vietin huhtikuun viimeisen päivän yksin kotona. Ei enää känniputkia.

Toukokuu alkoi sairaslomalla, jonka jälkeen töissä alettiin tutkia diplomityömahdollisuuksia. Hyviä aihe-ehdotuksia löytyikin, ja parin palaverin jälkeen suunta oli selvä: työ tehdään taajuusselektiivisestä skeduloinnista italialaisten kollegojen ohjauksessa. Rullaluistimet alkoivat kulkea taas ja podin perinteisen kolmen kuukauden jälkeisen ahdistuksen erosta. Kävin kuun lopulla Milanossa, jossa oli kylmempää kuin samaan aikaan Oulussa. Tulipa kuitenkin sekin kylä nähtyä.

Kesäkuussa tein töitä ja ajoin prätkällä edestakaisin. Säätöä, vientiä ja ottajia riitti, mutta yksinäisyys oli silti päällimmäinen tunne. Odotin lomaa malttamattomana ja vietin juhannusta hyvässä seurassa auringonpaisteessa. Jussinvietosta palatessani vein pärrän kotiin ja huolsin sen perinpohjaisesti. Oli hienoa nähdä, miten poropeukaloltakin taipuu niin elegantin taideteoksen kunnossapito.

Heinäkuun toisena lastasin Viragon selkään teltan, makuupussin, kenttäkeittiön ja varmuuden vuoksi myös työkalut. Aurinko paistoi, kun V2 jyrähti ja katosin taivaanrantaan, pois kaikesta arkisesta. Maantie ei ole koskaan maistunut niin hyvälle kuin Viininpunaisen Paholaisen selästä. Reissasin pitkin maata ja näin monia ihmisiä. Ilmat suosivat ja ainoastaan paluumatkan viimeisellä etapilla tuli vettä niskaan. Reissu oli yksi koko vuoden suurista kohokohdista, jota muistelen vieläkin lämmöllä. Taloon tuli toinen kissa.

Elokuussa palasin arkiseen aherrukseen ja diplomityön kimppuun. Alkuvuoden rahahuolet olivat ohi ja elämä rullasi tasaisesti. Palkasta jäi vähän leivän päällekin ja perinteinen opiskelijan kitsaus piti huolen siitä, että ylijäämää riitti. Bonuksiakin lupailtiin seuraavan kuun palkan jatkeeksi, eli rahahuolia ei sentään tarvinut potea. Yksin olin edelleen, vaikkakin loppukuusta löysin taas uusia ihmisiä elämääni. En vain vielä silloin sitä tajunnut.

Syyskuu jatkoi tasaisesti rullaavan arjen osalta elokuun linjaa, eikä mikään näyttänyt muuttuvan. Luvatut bonukset tosin maksettiin ja viitosella alkanut palkkasumma sai leuan putoamaan kellarin puolelle. Sijoitin sopivaksi katsomani osan saman tien asuntolainan lyhentämiseen, loput käytin hankintoihin. Nyt vähän harmittaa, etten sijoittanut niitäkään rahoja itseeni. Yksinäistä.

Lokakuussa kaikki muuttui ja toinen suuri murros alkoi. Elämääni alkoi kävellä ihmisiä, jotka muuttivat kaiken. Ensin tuli Minna, joka otti minut syleilyynsä ja siipiensä suojaan. Minnaa on suurelta osin kiittäminen paljosta. Hänen myötään tuli toinen, joka pudotti kaikki suojaukseni, astui ovesta sisään ja parkkeerasi olemuksensa viereeni. Olin enemmän kuin ällikällä lyöty, ja yksinäisyys päättyi viimein.

Marraskuu oli vuoristoratojen vuoristorata, lokakuun vallankumouksen yhtä hurjaa seuraamusta. Luulin nähneeni tunnehuippuja, mutta kaikki se pyöritys ja uusien asioiden tulva vei sekä huipulle että syvempiin pohjamutiin. Jaksaminen oli välillä kovilla, toisaalta onnistumiset ja elämän nautinnot tuntuivat paremmilta kuin koskaan. Tajusin jopa laittaa vähän rahaa itseeni, mikä on aina hyvä valinta. Diplomityö tuntui edistyvän ja löysin urheilukipinän uudestaan.

Joulukuu vei lopullisesti jalat alta ja myllersi elämän peruuttamattomasti sekaisin. Prosesseja syntyi ja kuoli, eikä mikään ollut ennallaan. Moni terveys petti, muutama ihmissuhde sai uusia piirteitä, pidin itsekin sairaslomaa ja pohdin asioita. Aloin hoitaa terveyttäni aivan uusilla tavoilla.

Kaikki muuttui, paljon tapahtui, mutta putken päässä on nyt uusi, uljaampi vuosi. Toivon hiljaa mielessäni, että tämä vuosi olisi helpompi, mutta epäilen käyvän juuri päinvastoin. Mielenkiintoisuus kuitenkin korvaa helppouden, eikä mikään tekemisen arvoinen ole helppoa. Tämä vuosi antaa suunnan monelle asialle.

Ja mikä parasta, saan aloittaa Heikin Vuoden 2008 ympärilläni hieno joukko upeita ihmisiä. Kiitos teille rakkaille kaikesta viimevuotisesta, tehdään tästä vielä parempi 52-viikkoinen!

Uskomatonta. Alan kohta uskoa universumin huolenpitoon ja järjestelykykyyn.

Tämän päivän suunnitelmissa oli kipaista alkukodissa viemässä möhömahat hoitoon ja palautua illaksi kotiin vääntämään opetuskalvoja. Hiekkalaatikko pitää pestä ennen lähtöä ja auton lainaus järjestää jajajajaja. Ehtiiköhän tässä mitään?

Niin eikä mitä. Perhana. Velipojan (joka siis asuu vielä alkukodissa) kanssa tuli puhetta illan suunnitelmista, ja suunnitelma saatiin hiottua huomattavasti alkuperäistä tyylikkäämmäksi. Näistä se lähtee:

1. Kissat pitää saada kulkemaan alkukotiin.
2. Auto haetaan lainaan tänään.
3. Velipoika on menossa treenaamaan Hiukkavaaraan.
4. Prätkä pitäisi viedä talvisäilöön... skädäm, Hiukkavaaraan.
5. Talvikangas on matkalla alkukoti-Hiukkavaara.

Eli mikäs tämän parempaa: Ajetaan prätkä tallille, hilpaistaan naapurikasarmille treenaamaan, tullaan velipojan kyydillä kotiin ja lastataan läskit kyytiin. Kissat pääsevät hoitoon, itse kerkeän iltapäivästä pyöräyttää muutamat slidet ja tankata nestettä illan koitoksia varten. Ehkä jopa pestä pyöränkin säilöä varten.