Tässä sitä nyt ollaan. Dippa tarkistuksessa, työhakemus vetämässä, tentti tarkistuksessa, mmmmöööööh. Odotellessa surfaillaan netissä, koska Korporaatiokaan ei tarjoa sen kummempia aktiviteetteja juuri tällä hetkellä.

Kerrankin olisi aikaa vaikka ja mille, mutta pitää jähiä työmaalla valmiudessa. Ei voi tietää, milloin seuraava marssikäsky kajahtaa ja silloin taas meikäläistä viedään. Kotonakin olisi tekemistä.

Korporaatiolla järjestettiin vapaaehtoinen UKK-kävelytesti, johon tietenkin piti käydä osallistumassa. Testissä siis kävellään 2 kilometriä reippaasti ja maalissa mitataan syke. Tulos oli aika mielenkiintoinen:

"Kävelytestin perusteella kuntoindeksisi on 76. Kuntosi on samanikäisiin miehiin verrattuna keskimääräistä hieman matalampi. Testitulosten perusteella liikunnan lisääminen on tarpeellista. Tämä liikuntaohjelma on Sinulle aloitusohjelma, jolla saat kuntosi kehittämisen hyvään alkuun.

Liikuntatiheys: Lähes päivittäin
Liikunnan kesto: Yhteensä vähintään puoli tuntia päivässä
Sykealua: 123-136 kertaa/minuutti"

En tiedä mistä aloittaisin, mutta yritän nyt edetä jonkinmoisessa järjestyksessä.

Itse testitapahtuma oli muuten hyvä, mutta ensimmäisten 500 metrin jälkeen sääret alkoivat kipuilla ikävästi. Jalkapöydästä aina puoleen sääreen yltävä polte tuntui koko loppumatkan ja vaikeutti hommaa ikävästi. Loppuajaksi tuli 18:36, jolla tämänpituinen ja -painoinen 120-vuotias saisi indeksiksi 95 (keskimääräisen ollessa siis 100). Olisi siis pitänyt kävellä nopeampaa, mutta tekniikka ja jalkakivut eivät vain antaneet myöten. Koko ajan teki mieli juosta, mutta kun piti nimenomaan kävellä. Hengästyminen ei käynyt lähelläkään, vaikka käsittääkseni ohjeistettu "mahdollisimman nopeasti" tarkoittaa nimenomaan hapenoton kannalta.

Itse testi taas on siitä hämmentävä, että painavampi ihminen saa huonomman indeksin kuin kevyempi kaveri samoilla ajoilla ja sykkeillä. Missään ei ole selitetty, että syynä on hapenottokyvyn mittayksikkö, millilitraa minuutissa per kilogramma. Ennen salitreenin aloittamista olisin siis todennäköisesti saanut paremman tuloksen, lihasmassaa kun on kertynyt se kymmenkunta kiloa sitten joulukuun. Väitän silti, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin puoli vuotta sitten.

Lisäksi testi on suunniteltu keski-ikäiselle, vähän liikkuvalle kansanosalle ja tuloksia on sitten ekstrapoloitu niin pitkälle kuin mahdollista. Pitää varmaan odottaa, että ikää on se 50 ja kokeilla sitten uudestaan, josko olisin onnistunut lihottamaan itseni vähemmän kuntoon siihen mennessä.

Ohhoh. Tässähän on mennyt monta päivää ilman päivityksiä, mikä ei viikon kalenterin huomioonottaen ole mikään ihme. Menemistä ja tulemista on riittänyt, mutta ei siinä mitään pahaa ole.

FCFU jatkoi voittokulkuaan, vaikka allekirjoittanut olikin kentän sivussa hierrettyään jalkapohjansa liiallisella juoksemisella.

Dänissä on vaihteeksi havaittavissa pientä edistystä, mutta vauhti on pudonnut huomattavasti muiden työtehtävien tulviessa sisään Ovista ja Ikkunoista (tikkari sille joka hoksaa viittauksen). Osiot 4.5 ja 4.6 ovat vielä työn alla, kappale 5 puuttuu kokonaan ja jälkimmäiseen pitäisi tehdä oikeita töitäkin vielä, eli kesäkuulle alunperin asetettu deadline venähtänee syksyyn. Lomalla en aio nimittäin koskeakaan koko räpöstykseen.

Hitaasti mutta epävarmasti, kyllä se sieltä joskus. Vielä kun joku myis puolikkaan opintoviikon ettei tarvisi pelleillä kurssien kanssa.

Jotain hämärää on tapahtunut alkuviikosta, koskapa konseptit ovat vahvasti sekaisin. Mieliala heittelee edestakaisin, työteho ja -motivaatio pysyvät paikallaan yhtä kauan kuin humalainen ADHD-kolibri eikä mistään tahdo saada otetta. Yhtenä hetkenä on überiä ja toisena ihan hanurista, vailla sen näkyvämpää syytä. Ihmeellistä leijumista ja pööpöilyä.

Blogilista päivittyi, eikä hirvittävän paljon parempaan suuntaan. Linkit pienenivät ja suosikkilistan yksittäiset blogit vievät aiempaa enemmän tilaa, eli navigointi on enemmän nysväystä ja selaamista. Varsinkin pidemmänpuoleiset suosikkilistat käyvät vaikeiksi, jos päivittyneitä on paljon ja vähän siellä täällä. Toisaalta tuo esikatseluominaisuus ja merkitse luetuiksi -nappi ovat ihan tervetulleita uudistuksia. Tietokantojen sekoilustakin päästäneen piakkoin eroon.

D:n lisäksi töissä pitäisi hoitaa muitakin nakkeja, joista ensimmäinen törähti mailiboksiin eilen. Ensimmäinen vedos tuotoksesta olisi valmis, kun deadline on viikolla 22 (nyt on vko 19). Eiköhän se tuossa sivussa valmiiksi tule, varsinkin kun ajattelin soveltaa paria ideaa joilla olisi tarkoitus nopeuttaa tuontyyppisten töiden julkaisuaikataulua.

Se on nyt sitten siinä.

Kävin ohjaajan kanssa lyhyen kirjeenvaihdon Livejournalissa, mutta jälkimmäiseen kirjoitukseeni en enää saanut vastausta. Sen sijaan sain ohjaajan siipalta puhelun, joka meni suunnilleen näin:

"*** täällä terve, kysymys: aiotko lopettaa?"
"Vastakysymys: onko hyvä syy miksi jatkaisin?"
"Ensi-ilta on ylihuomenna."
"Ensi-ilta ei ole riittävän hyvä syy tässä tilanteessa."
"Eli lopetat?"
"Jos ei parempaa syytä löydy."
"Selvä. Ei tarvi tulla treeneihin, me korvataan sut jollain toisella. Harmi että kävi näin."
*click*

Koska en ole enää menossa treeneihin eikä kukaan siis puhu puolestani työryhmälle, kerron syyni lopettamiseen julkaisemalla tämänpäiväiset kirjeet rajatulle joukolle. Sen lisäksi haluan kertoa koko näyttelijäryhmälle, videoihin osallistuneille, tekniikalle, tarpeistonhoitajille ja tuottajille sen, että olen pahoillani että tässä kävi näin. Minun resurssini loppuivat kesken, enkä jaksa enää.

Arvostan työpanostanne suuresti, mutten halua uhrata mielenterveyttäni sellaisen ihmisen eteen, joka ei arvosta omaa työtäni ja uhrautumistani yhtään.

Eilen kilahti uusi lukema lasiin ja monenlaista tapahtui. Saa nähdä, muistanko puoliakaan.

Aamuherätys oli mitä mainioin. Sain Häneltä lahjaksi pallopalapeleistä isoimman (?), melkein 1000-palaisen karttapallon. Olin ällikällä lyöty, enkä todellakaan osannut odottaa moista. Kiitos Kulta.

Työpäivä alkoi mukavasti, vaikka tuomalleni pullalastille ei löytynytkään syöjiä kuin kourallinen. Olin jo lahjoittamassa yli jääneet iltapäivän koulutukseen jaettavaksi, mutta erinäisistä syistä päätin kuitenkin viedä ne mukanani. Muitakin syöjiä kyllä löytyisi.

Synttärilounaalla söin vuoden ensimmäisen työpaikkajälkiruoan, suklaakiisseliä. Yksin.

Kirjoitin dippaa muutaman rivin verran eteenpäin ja kahden pintaan sukelsin kubiikkelistani pommisuojan kuntosalille. Yli kahden viikon tauko arvelutti, mutta homma kulkikin yllättävän reippaasti. Lämmitellessä sykkeet eivät tahtoneet nousta vanhoilla asetuksilla, tankoihin piti laittaa aiempaa enemmän rautaa ja touhu kulki kevyesti, eli ilmeisesti fyysinen suorituskyky on parantunut. Aerobista treeniä en enää punttien päälle ottanut, jotta loppupäivästäkin jaksaisi jotain. Data näyttää seuraavanlaiselta:

Aika 0:46
Light 0:45
Moderate 0:01
Hard 0:00
Max 140
Avg 116
Kcal 220, 60% fat

Salin jälkeen kotiin, suihku, hetken aikaa chillailua ja välipalaa (salamia, maapähkinävoita, raejuustoa, rahkaa lakkahillolla, munkkia ja suklaamunaa). Sitten Rikua. Pulla maistui treeniporukalle ja kohtauksia saatiin käytyä läpi yhden puoliajan verran, mikä oli ihan ok saldo yhdelle päivälle. Naurua riitti eikä aika käynyt pitkäksi, eli mikäs siinä iltaa viettäessä. Pitkän päivän jälkeen oli mahtava vetää pitkäkseen Hänen viereensä ja nukkua kunnon yöunet.

Onnitteluja sateli pitkin päivää ja monesta suunnasta, kiitoksia kaikille niistä. Toivottavasti olen muistanut vastata kaikille henkilökohtaisesti.

Ai niin. Toissapäivänä vaaka näytti aamupainoksi 66 kiloa, eli edistystä on tapahtunut. Vielä se 4-5 kiloa niin aletaan olla tavoitteessa, sen jälkeen harrastetaan enemmän sopivan painon ylläpitoa. Ainahan on se vaara, että nälkä kasvaa syödessä (pun intended) ja tuhoan parhaan juoksu- sekä uintiteräni liialla painonhallinnalla. Pitää varoa.

Hassu viikko. Sykemittariin ei kellottunut ensimmäistäkään liikuntasuoritusta, vaikka aikaa kului hikoillessa enemmän kuin tavallisesti.

Keskiviikkona oli firman virkistyspäivä Syöttellä ja rinteeseen piti päästä. Lumi oli märkää ja kovaa, joten jalat pääsivät töihin ihan toden teolla ja lämmin tuli. Vastapainoksi tempaisin laskujen välissä muutaman tuopposen, mutta pirunko väliä sillä on. Tuli liikuttua.

Torstaina kävin uimassa, mutta mittari oli tuuraamassa jumiin mennyttä sisarmalliaan. Ei tuloksia, ei tilastoja, ei numeroarvoja, mutta terveysvaikutukset sentään tuntuvat. Uiminen saa lihakset auki, ei siitä ole kahta sanaa.

Lauantain urakka olisi pitänyt ehdottomasti ottaa mittarille. Luulisi, että kolme tuntia upottavassa lumihangessa, rengaspaita päällä, kilo evästä ja hirventalja selässä pistäisi tämänkokoisen kääpiön polvilleen, mutta ei. Jo muutaman kuukauden aktiivinen liikkuminen näkyi siinä, että pienestä hikoilusta ja selkäsärystä huolimatta jaksoin painaa tuon urakan kohtuullisen vaivattomasti. Roinaa oli kyydissä noin kolmannes omasta elopainosta, mutta kulkeminen vain... no, kulki. Välillä koko rymyäminen otti pahasti pannuun, mutta jälkeenpäin oma jaksaminen on ollut ylpeyden ja tyytyväisyyden aihe. Hyvä minä!

Nälkyys on ollut kovaa luokkaa vielä tänäänkin, aamupuuro loppui kesken ja taas ruoattaisi. Pitää varmaan ottaa tuo hankikahlaus uusiksi mittarin kanssa, jotta näkisi paljonko siihen oikein hujahti kilokameleita.

Kaiken kiireen ja kiitämisen keskeltä sain kammettua itseni uimahallille, vaikka se olikin kovan henkisen taistelun takana. Hommahan toimii keskimäärin niin, että tietoista pyristelyä pitää harrastaa hallille asti ja itseään pitää hieman potkia vielä pukuhuoneessakin. Kun perseensä asettaa saunan lauteille, touhu kääntyy jo kohti automaattiohjausta ja ensimmäisen satasen jälkeen elementin kohtaaminen on lämmin ja tuttavallinen. Ajatus loppuu ja virta vie.

Sykemittari oli #toisaalla, joten ainoa datantynkä on 800 metriin käytetty noin 22 minuuttia. Siinä kohtaa allas pamahti niin täyteen, etten viitsinyt jäädä pujottelemaan mummoja vaan siirryin lämmittelemään ja safkan hakuun. Riku-treenit jäivät vähän kesken, kaikkea kipeän hauskaa sattui, mutta ei se kirjoitettuna lämmitä ketään. Sanotaan vaan näin että laittoman uhkauksen jälkeen leikittiin hippaa, jäätiin ilman ja häröiltiin helluntaimarketissa.

Jos ensi yönä saisi vihdoin nukuttuakin.

Ai niin. Tänään ei pahemmin työhommat lähde, ensi viikolla sitten niitä taas.

Sulkispäivä kevensi sopivasti raskaan salitreenin jälkeen kipeytyneitä lihaksia. Lyönnit karkailivat takarajan yli aiempaa helpommin, mikä selittynee voimaharjoittelun tuomalla lisäpotkulla. Nelinpelin keveys ei turhaan kroppaa rääkkää, ja kaksinpelissäkin sykkeet pysyvät nykyään aika alhaalla. Liekö hapenottokyky parantunut, mutta tältä se näyttää numeroina:

Aika 1:09
Light 1:08
Moderate 0:01
Hard 0:00
Max 139
Avg 117
Kcal 330, 60% fat

Työpäivä ei ollut kovinkaan miellyttävä, mutta onneksi loppuillan saan viettää Hänen kanssaan. Tykkään <3

Liikunta on mahtava keksintö. Kun kroppa tekee töitä, mieli lepää ja negatiiviset ajatukset katoavat hikipisaroiden myötä. Ei ole ihan yksi tai kaksi päivää, kun hyvä treeni on pelastanut työ- tai muun vitutuksen muuten pilaaman päivän.

Tänään ei tosin ollut yksi tai kaksi päivää.

Työmaalla asiat eivät olisi voineet mennä juurikaan paremmin. Sain esimieheltä positiivista palautetta viime vuoden jälkipuoliskosta, kirjoittelin diplomityötä vähän eteenpäin ja sain tonnin asioita hoidettua. D-työlle näyttäisi löytyvän valvoja kohtuullisen kivuttomasti ja sain ajettua seuraavien puolen vuoden tavoitteisiin myös diplomityön valmistumisen, eli lähtökohtaisesti firman pitäisi tukea opintojen loppuunsaattamista ihan virallisestikin.

Töiden päälle tempaisin salille, joka oli mukavasti tyhjillään. Verkkarit päälle, humppaa luureihin ja ei kun lämmittelemään. 10 minuuttia myöhemmin olin valmis siirtymään vinopenkkiä tekemään, joten sinne siis. Neljän sarjan jälkeen vilkaisin ympärilleni, ja yhtäkkiä koko paikka on kuin täyteen ammuttu. Ei hyvä.

Muutamaa liikesarjaa myöhemmin trendi kävi selväksi, tänään ei lähde. Rauta ei totellut niin kuin tavallisesti, jalkoihin sattuu, kädet ovat vetelät. Kyykkäämään vielä, jihuu. Voin kuvitella miten karttu lentää eli ei.

Täysi sali, huonosti kulkeva treeni, väsymys ja koko viikon kestänyt matala mieliala yhdistettynä, kas siinäpä kertakaikkisen loistava yhdistelmä. Kotiin lähtiessä paleli, pyörän penkki näytti tyhmän muotoiselta, kolautin polveni kotipihassa, kylppärin viemäri ei vedä, kissat ovat hermoissaan ahdistuksestani, yhy yhy yhy. Pieniä, korjattavissa olevia asioita, mutta kun. En ala.

Ttu.

Eikä se datakaan juuri lämmitä, mutta tässä:

Aika 0:55
Light 0:48
Moderate 0:07
Hard 0:00
Max 144
Avg 121
Kcal 276, 60% fat

Muutama asia.

Ensinnäkin oli huibua käydä syömässä hyvin ja hyvässä seurassa, tuhota pullo punkkua, rupatella ja viihtyä. Leffan vilkuilu safkan perään toimi kuin tauti, ei valittamista.

Toiseksikin unettomuus on harvinaisen persuksista. Tartteis nukkua, että jaksais huomenna runtata salilla, mutta tässä sitä vieläkin kukutaan. Haukotuttaakin makeasti, mutta unta ei vaan irtoa.

Kolmanneksi totesin, että yritän taas kohta ängetä lusikkaani liian moneen soppaan. Projekteja alkaa olla ihan riittämiin, mutta aina löytyy jotain uutta ja mielenkiintoista, johon upottaa aikaa ja tarmoa. Pitäis osata priorisoida vähän.

Päivät ovat olleet ikävän kaksijakoisia. Toisena kaikki toimii ja fiilis on katossa, toisena ei tahdo päästä sängystä ylös kun ei vaan nappaa. Treenaus ja muut riehuminen näyttävät toimivan hyvinä unilääkkeinä, ainakaan uinnin päälle ei tarvinut juuri nukkumattia houkutella. Ei sitä kuitenkaan joka päivä jaksa, eli pitäisi keksiä jotain muitakin tapoja nukahtaa.

Aivan älyttömästi tekisi mieli kertoa jotain mahtavaa ja mukavaa, mutta juuri nyt ei irtoa. Reilun kuuden tunnin päästä pitäisi heräillä, joten toivottavasti varastoon nukkuminen toimii. Unirytmiähän ei pahemmin siirellä muulla kuin aiemmin heräämällä.

(Joo, lainausmerkkejä ei ole koodattu)

Kävinpä aamu-uinnilla ennen kaupungilla pörräämistä. Shoppailu oli harvinaisen tehotonta, mutta altaaseen karisi mukava määrä huolia ja murheita. Treenasin rintauintia "oikealla" tavalla vanhan pää pinnalla -tyylin sijaan, ja olihan vaikeata. Ensimmäisillä kierroksilla en päässyt montaakaan vetoa hengästymättä, jolloin rytmi sekosi auttamatta ja ukko haukkoi henkeä kuin kala kuivalla maalla. Vähitellen tuntuma alkoi löytyä ja viimeiset viiskymppiset kauhoinkin jo rytmissä ilman suurempia ongelmia. Hidasta touhu vielä on, mutta uudella tekniikalla on selkeä potentiaali siivittää aikoja uusille minuuttilukemille myöhemmin. Tuleepa samalla treenattua sitä aerobista kuntoa tavallisen täysillä runttaamisen sijaan.

Tästä on hyvä jatkaa.

Hassu aamu. Tulin töihin autolla, vaikka matkaa on autoteitäkin pitkin alle 2 kilometriä (pyörällä ehkä puolet siitä). Syynä on iltapäivän tentti, jossa pitäisi osata hahmontunnistusta ja neuroverkkoja kolmen opintoviikon edestä. Sen jälkeen ei olisi paljoa jäljellä, varsinkaan kun diplomityö tuntuu taas etenevän mallikkaasti. Materiaalia on alkanut kertyä ja homma näyttää varsin selkeältä, mitä nyt kevään muu työmäärä on vielä kysymysmerkkinä. Eiköhän niistäkin saada sovittua.

Viime aikoina vastaan on tullut paljon kaksijakoisia ajatuksia herättäviä asioita. Tässä pari:

1. Lumisade työmatkan aikana
2. Valmiiksi lämmin vessan istuin
3. Angus Young

Ai joo. Tuo 19.3. ei sitten ole mikään niistä, jotka löytää Googlesta. Think closer.

Näin sitä palaillaan takaisin rutiineihin ja arkiseen aherrukseen. Leirillä ahertaminen oli aivan loistavaa irrottautumista kaikesta, samoin viikonlopun piileskely ulkona maailmankartalta. Parhautta <3

Viikon poissaolo töistä näkyy lähinnä sähköpostissa, joita oli kertyny puolentoistasataa kipaletta odottamaan reipasta lomiltapalaajaa. Äkkiä katsoen niiden setvimisessä menee tunti jos toinenkin, puhumattakaan kaikesta mukana seuraavasta työmäärästä.

Iron Maidenin liput ensi kesälle tulivat myyntiin tänään. Olin toki Lippupalvelussa väijyssä ja jonotin pääsyä pilettien ostoon, mutta ilmeisesti maailma oli toista mieltä ja nakkasi Stinkpadilleni aina niin iloisen bluescreenin kesken parhaan odottelun. "Jee".

Kadotin muuten hanskani viime viikolla.

Hyvin siis menee, mutta menköön. Oikeastihan leijun vieläkin jossain ihan muualla viikonlopun jäljiltä, eivätkä tällaiset vastoinkäymiset missään tunnu. Tällä viikolla on aikaa tehdä töitä enemmänkin ja kuroa miinustunteja kiinni, mikä on pelkästään positiivista. Iltapäivästä sulkapalloa, illempana voisi taas rääkätä syntikkaa ja ehkä piipahtaa ostoksilla. Lippujonossa on parikin kätyriä ja uudet hanskat löytyivät alkukodista vaivattomasti.

Sitten palaveriin.

Huhhuijaa mikä päivä. Auto on Kuusamossa, jakohihna puoliksi kakkendaalina ja tonnin remontti edessä. Sitä ei muuten tuossa kunnossa ajeta kotiin, eli hinausreissu tiedossa. Juopotuttaa, mutta eipä oikein tahdo löytyä lähtijöitä. En ole saanut sivuakaan tuota opetusmateriaalia kirjoitettua, ja deadline on käytännössä viikon päästä. Kiirusta pitää siis.

MUTTA. PERKELE.

Tänään heräilin rauhassa, söin mainion aamupalan ja pelailin hiukka pokeria aamun ratoksi. Voittoa kertyi enemmän kuin koskaan ennen, ja ainahan se lämmittää vaikka summat ovatkin pieniä. Kävin uimassa (oli mahtavaa, käydään toistekin!) ja piipahdin alkukodissa sutimassa tulevaan serverikoteloon ensimmäisen maalikerroksen. Auton haku on sovittu ja remonttiakaan ei ilmeisesti tarvi ihan yksin kustantaa. Guitar Hero 2:n viimeisetkin biisit taipuivat hardilla viiteen tähteen ja ansaitut 30 achievement-pojoa kilahtivat plakkariin. Upcider Natural Apple maistuu totutun hyvältä ja eiköhän noita kavereita saa houkuteltua pahuuksien teillekin tänään. Ja ehkä ihan pikkusen oon päässy ihastumaankin. Ihan näin (näyttää sormilla) vähän.

Että piruako tässä valittamaan, elämä on hupia!