Viimeaikaisen jeesustelutulvan seurauksena syntyi Vuotoja-blogi, johon kätinät politiikasta ja mediasta päätyvät jatkossa.
Henkilökohtaisista kuulumisistani iso osa reissublogissani, josta kannattaa tsekata noita asumisjuttuja. Oli meinaan suht hulppea lukaalikompleksi <3
Kirjoittamista siis piisaa juuri niin paljon kuin kerkeän naputtelemaan. Voi olla, että Livejournalin päivitystahti jää aika köykäiseksi kaiken muun touhun puristuksessa.

Olin jo aamulla iloinen, kun maailmassa on sittenkin oikeutta. Jenkit onnistuivat äänestämään jonkun muun kuin hikisen pidättäytykää seksistä -republikaanin presidentikseen, hyvähyvä.
Kauan sitä kestikin, kunnes naapurimaasta kajahti.
Pitänee kehitellä softa, joka kyselee google.se:stä pomminteko-ohjeita, lentokenttien turvajärjestelyjä ja ruotsin kuninkaan vierailuaikatauluja.

Oikeusministeri Tuija Brax: "Osoittautui, että järjestelmä ei ole ollut se ongelma, vaan sittenkin ihminen." (IS)
Tietoenatorin johtaja Jukka Iivonen: "[K]yse ei ollut järjestelmävirheestä: käyttäjät eivät vain onnistuneet toimimaan ohjeiden mukaan." (IS)
Voi vitun idiootit. Äänestysjärjestelmän pitää olla sellainen, että jokainen osaa toimia sen vaatimalla tavalla, oli ihminen sitten sokea, kuuro, neliraajahalvaantunut, lobotomiapotilas tai Suomen tasavallan oikeusministeri. Järjestelmän pitää olla käyttäjäystävällinen, ei toisinpäin.
Vaalit tulee järjestää uusiksi niillä paikkakunnilla, joilla ääniä on mennyt hukkaan. Epäluotettava ääntenlaskenta on omiaan pudottamaan Suomen entistä alemmaksi maailman korruptiolistoilla.

HS: Peilijää suistanut autoja ojaan Lahdenväylällä
Ilkeä kaveri tuo peilijää kun tuolla lailla suistaa ihmisten autoja ojaan. Muistuttakaa, etten kutsu tuota jannua pikkujouluihin.

Vanhanen: Toivottavasti maahanmuutosta ei tule lyömäasetta
Mitähän herra pääministeri tällä lyömäaseella tarkoittaa? Jos asiat ovat kunnossa, mitään lyötävää tai lyövää ei kai ole olemassakaan, vai?
Vai pelätäänkö tässä nyt mahdollisesti sitä, että suomalaisen maahanmuuttajapolitiikan ongelmat tuodaan esille, ja päättäjät joutuvat oikeasti vaivaamaan päitään miettiessään ratkaisuja niihin? Eikö olisi vain helpompi hyssytellä asia hiljaiseksi ja jatkaa samaa mantraa, jonka mukaan kaikki maahanmuutto on hyväksi? Sehän olisi turvallistakin, kun kukaan ei voisi sanoa meitä rasisteiksi tai oikeistolaisiksi. Mitä siitäkin tulisi jos joku ajattelisi meistä jotain?
Toivon ihan tosissani, että nämä Vanhasen pelkäämät kaverit nostavat maahanmuuton julkiseksi keskustelunaiheeksi ja ajavat omaa linjaansa järkähtämättä. Ei siksi, että haluaisin nähdä Matin ja kumppaneiden noloina, vaan siksi, että paskanjauhantaa saataisiin vähemmäksi ja oikeat ongelmat (PDF) esiin. Jossain on vika, jos ulkomailta tulleiden työttömyys on kolminkertainen kantaväestöön nähden.
Ja vinkiksi: vika ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa. Maassa maan tavalla, vaikket olisikaan kaikkea kumarteleva suomalainen.

BBC: Somali woman executed by stoning
Ja sitten näitä samoja kiihkoilijoita halutaan Suomeen monikulttuurisuuden nimissä. Tottakai hyssyttelijät kertovat meille, että kyseessä on poikkeustapaus ja väärä Islam, mutta kun näitä tulee vastaan jatkuvasti. Jos kyseessä olisi ollut mies, lopputulos olisi tuskin ollut yhtä dramaattinen.
Olen yhä tyytyväisempi siihen, että Halla-aho ja kumppanit ovat oikeasti saamassa sanottavansa kuuluviin.

HS: Poliisi suunnittelee internetin pysyvää valvontaa
Kymmenen poliisia :D
*reps*
(Voivvv, mun verorahat. NOOOOUUUUU!)
Kymmenen poliisia :D
*reps*
(Voivvv, mun verorahat. NOOOOUUUUU!)
Psykologi: Miksi Suomi hyväksyy tappavan harrastuksen?
Yritin olla tarttumatta tuohon lausuntoon, mutta kö. Mistä postimyynnistä tämä Haapasalo on psykologin tittelinsä saanut?
Metsästys tapahtuu tappavalla aseella, kyllä, ja sillä pyritään saamaan eläin hengiltä. Vaikkei nimenomaan metsästys olisikaan enää välttämätöntä hengissäpysymisen kannalta, se on monella tapaa tärkeä harrastus. Paitsi että puhutaan 300000 ihmisen ajanvietteestä ja elämäntavasta, metsästys myös pitää eläinkannat kurissa ja liiat hirvet pois autoteiltä. Toki kanta voitaisiin tehometsästää niin pieneksi, ettei siitä tarvitsisi huolehtia, mutta liekö sekään hyvä ratkaisu?
Ja jos tappaviin harrastusvälineisiin halutaan puuttua, niihin voidaan lukea myös keittiöveitsi, pesäpallomaila ja kengänauhat. Melkein mitä tahansa harrastusvälinettä voi käyttää väärin, eikä tuliase ole poikkeus. Se, että miehet käsittelevät useammin aseita, ei johda siihen, että miehet tappavat perheitä enemmän. Aseet eivät tapa ihmisiä ja niin edelleen.
Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että Haapasalo tarttuu metsästysharrastukseen ja pohtii sen jälkeen, miksi nimenomaan miehet tekevät perhesurmia. Onkohan hänelle kerrottu, että suurin osa miehistä laitetaan väkisin 6-12 kuukauden koulutukseen, jonka tarkoitus on opettaa tappamaan ihmisiä tehokkaasti? Voiko sillä olla jotain vaikutusta tällaiseen?

Uusi suomi: Demarit ja naiset pihalla politiikasta
Törkeää, miten tällaista sovinistista paskaa voidaan julkaista. Eihän naisilla voi olla huonomamt tiedot kuin miehillä! Onneksi rakas oikeusministerimme tietää, että kyseessä on vain tilastollinen poikkeus:
"On olemassa sellaisia naisten alakulttuureja, joissa politiikka ei kiinnosta. Esimerkiksi parturi-kampaajilla on järkyttävän huonot tiedot."
Olen sanaton.

HS: Kirkko perusti oman eroa kirkosta -sivuston
Kyllä on hienoa. Onko tuo sivusto suunnattu niille, jotka aikovat erota kirkosta, vai niille, jotka ovat jo eronneet? Kertokaa minulle, kuka tarvitsee sivua, joka on nimetty täsmälleen päinvastoin kuin sen tarkoitus on?
Ja joku kirkollisveroa maksava voisi kommentoida, että onko tämä hänen mielestään hyvä ja eettinen tapa käyttää noita verorahoja?
(Eroakirkosta.info antaa juuri nyt database erroria, joten kyselytuntini pohjautuu lehtijuttuun. Olkaatten varoitetut.)

Lapin Kansan väistyvä päätoimittaja: "Julkilesbon olisi vaikea olla Lapin Kansan päätoimittajana"
Minua ihmetyttää, miten tuollaisia idiootteja on päässyt niinkin korkealle kuin "edustamaan koko maakuntaa". Tuomi-Nikulan poikkeavuushysteria synnyttää mielikuvan miehestä, joka on itse niin syvällä kaapissa että perse näkyy Narniassa asti.
Kyllä voi taas ylpeänä kertoa asuvansa 2000-luvun tasa-arvoisessa Suomessa.

Ai joo, Kauhajokeen vielä.
Tietäähän sen, mitä tästä seuraa. Kouluammuskeluja yritetään vähentää tiukentamalla aselakeja, asentamalla valvontakameroita ja kieltämällä näennäisen relevantteja juttuja, kuten vaikka kynsisakset lentokoneessa. Mielenkiinnolla odotellessa, mitä pelleilyjä siellä tällä kertaa keksitään, puhumattakaan siitä miten joku selittää uudistusten tehon sannasillanpäihin.
Lakien tiukentaminen ja kieltojen lisääminen on suosittu tapa päättäjien keskuudessa, ja siihen on kaksi tärkeää syytä. Ensiksikin se on halpaa, koska ei tarvitse tehdä budjettilisäyksiä, varsinkaan sellaiseen minkä tuloksia ei voi mitata sillä budjetilla. Toiseksikin sillä saa kiillotettua omaa kilpeä, kun kiilusilmäisesti "tehdään jotain" näkemättä itsekään, että vaikutus on enintäänkin marginaalinen.
Niin tympeää kuin se onkin, oikea tapa puuttua näihin asioihin on kallis, aikaavievä ja vaatii vielä aikamoista asennemuutostakin. Ei sillä palstatilaa saa, vaikka ajaisi mielenterveystyön määrärahojen lisäämistä päivät läpensä ja sunnuntait vielä päälle, koska tuloksia ei voi välittömästi nähdä tai mitata. Niinpä ennustankin, että näissäkin kunnallisvaaleissa Kauhajoen tapahtumilla ratsastavat leuanlouskuttajat haukkuvat väärää puuta ja menevät läpi niin että rytisee. Eiväthän nuo lakeja säädä, mutta keksinevät taas jotain älyttömyyksiä, joilla vaikeutetaan elämää johonkin suuntaan.
Pieleen menneelle ennustelulleni saa tulla nauramaan kuukauden päästä, jos muistaa tämän vuodatuksen vielä silloin.

Kouluissa ammuskellaan taas, jo toista kertaa vuoden sisään. Suomen väkilukuun suhteutettuna uhriluku on varmasti maailman korkein, kun muistetaan viimevuotinen Jokelan tapaus. Mistä tämä sitten kertoo?
Muut mediat pitävät varmasti huolen siitä, että tekijä leimataan hulluksi, jollaisia syntyy vaikka mitä tekisi. Olen kohtalaisen varma siitä, että tekijän (todennäköisesti tämä jannu) perhetausta on "tavallinen ja vailla aiempia selkkauksia poliisin kanssa". Koulussa tämä nuorimies on ollut "näkymätön, hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt", eikä hänellä ole ollut juurikaan läheisiä ystäviä. Ja sitten koko valtakunta kauhistelee, miten tällaisesta harmittoman oloisesta nuoresta kuoriutui täysin yllättävästi hullu murhaaja.
Tällainen äärimmäisyyksinä purkautuva paha olo ei synny ihmisessä itsestään, eikä ulkoinen harmittomuus kerro mitään ajatusmaailmasta. Koska varsinkaan nuoria miehiä ei opeteta ja kannusteta kuuntelemaan kroppaansa, saati psyykettään, vuosien myötä ajatusmalli vääristyy yhä enemmän ja pakkautuu sisälle odottamaan räjähdystä. Turvallisia purkautumiskanavia ei ole, koska on opetettu, että kaikkea pitää vain kestää eikä saa valittaa. Todennäköisesti tämä nuorimies kärsii hyvin vaikealaatuisesta masennuksesta, mutta sitä emme välttämättä saa koskaan tietää.
Vahinko, joka on jo tapahtunut, olisi voitu välttää. Se vaatisi pitkäjänteistä mielenterveystyötä, joka keskittyisi ennaltaehkäisyyn ja valistukseen psyykkisten sairauksien tunnistamiseksi. Vaikka tapahtuneesta halutaan varmasti syyttää videopelejä, raskasta musiikkia ja Karita Mattilan tissejä, vastaus piilee jossain aivan muualla. Ihminen ei edelleenkään ole kone, vaikka meiltä helposti sellaista odotetaankin. Kuunnelkaa niitä lähimmäisiänne.
END JEESUSTELU JA MUTU-ANALYSOINTI

- Mood:
indescribable
Uusi Suomi: Miesten pahimmat seksivirheet
Kyllä sitä taas ollaan niin kaikkitietäväistä. Mitä jos vaihteeksi listattaisiin naisten pahimpia seksivirheitä?
Virhe 1: Tiedät, mitä mies haluaa
Naiset usein luulevat automaattisesti tietävänsä, mitä miehet haluavat. Aiemmat kokemukset tai intuitio eivät kuitenkaan päde, koska jokainen mies on erilainen. Tämän takia myöskään naistenlehtien vinkit eivät toimi.
Virhe 2: Sinulla on kaikki, mitä mies tarvitsee
Jotkut miehet eivät voi saada orgasmia pelkällä panemisella. Naisten keskuudessa yleinen luulo on, että jotain on vialla, jos mies ei laukea yhdynnässä.
Sinun tulisikin suhtautua suuseksiin, keinovaginoihin, pornon katseluun ja masturbointiin assistentteina eikä uhkina.
Virhe 3: Seksi tuntuu samalta naisesta ja miehestä
Naisilla tuntuu olevan asiantuntijoiden mukaan harhaluulo, että samat asiat tuntuvat miehestä ja naisesta hyvältä. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta. Itse asiassa monet miehet pitävät enemmän suuseksistä kuin yhdynnästä.
Virhe 4: Tunnet miehen anatomian
Useimmat naiset tietävät, mikä penis on ja mistä sen löytää. Mutta se ei tarkoita, että nainen ymmärtäisi asian. Asiantuntijoiden mukaan naisissa kuitenkin elää sitkeästi käsitys, että miehen pitäisi saada orgasmi yhdynnässä. Suurelle osasta miehiä yhtälö ei kuitenkaan toimi.
Virhe 5: Kova = kiihottunut
Vastoin yleisiä uskomuksia ei pidä paikkaansa, että kiihottunut mies olisi aina kovana - ja toisinpäin. Erektioon vaikuttavia tekijöitä on monia, ja kiihottuminen on vain yksi muiden joukossa. Miehen kiihottuminen ei ole suoraan kytköksissä seisokkiin, vaan se on tulkittava muista merkeistä.
Virhe 6: Kaikki miehet pitävät äänekkäistä naisista
Mies ei välttämättä halua, että nainen yrittää pitää tietynsuuruista ääntä seksin aikana. Keinotekoinen ääntely on epäkunnioittavaa eikä kerro mitään siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.
(Kyllä, nämä on julkaistu toisaallakin, mutta sielläkin minun kirjoittaminani)

BBC: 5-vuotias ampui vauvan
Kyllä iskä on ylpeä, varsinkin itsestään. Niinku, oikeasti.
Lyhyesti kerrottakoon, että dippatyö on viimeisillä tarkistuskierroksilla ennen painoon menoa ja viimeisestä kurssista odotellaan arvosanaa. Ensi viikoksi tiedeleirille, joten toivottavasti saan raapustukseni tarkistettavaksi tämän viikon aikana.
Olen myös hakemassa uutta työpaikkaa, mutta siitä enemmän myöhemmin.

- Location:Koti
- Mood:
sleepy
HS: Apteekin seksilelut poikivat syrjintäkanteluita Ruotsissa
No voi vitun vittu taas kerran.
Ensinnäkin olisi mielenkiintoista kuulla, miten apteekki määrittää "riittävän hyvälaatuisen". Pitääkö lelun olla tietyn näköinen, täyttää jotain hämäräperäisiä terveysnormeja vai täh? Miksi esimerkiksi Fleshlight ei kelpaa? Tai Aneros?
Saatan olla totalitäristen ideologioiden kyllästämä jääräpää, mutta minun nenääni täällä haisee juuri tuo, mitä kanteen nostajat arvelivat, eli naisen seksuaalisuuden kohottaminen miehen seksuaalisuuden yläpuolelle. Kertokaa toki, jos keksitte muita järkeenkäypiä selityksiä.
Toiseksi ei voi kuin ihmetellä, miten kukaan vatipää voi perustella kanteiden hylkäystä sillä, että "lelut ovat yhtälailla niin naisten kuin miestenkin ostettavissa" ja "tuotteista ei myöskään peritä eri hintaa, olipa ostaja mies tai nainen". Olisiko vastaus sama, jos festareilla korvattaisiin kaikki Bajamajat pisuaareilla ja vedottaisiin istumakäymälän huonompaan laatuun?
Tasa-arvoa my ass.

angry
Sampo Pankin Vuola sai tarpeekseen
Soitin uuteen pankkiin että nyt muuten pistetään haisemaan. Rotat ja uppoava laiva, ping ping.

- Location:Työ
- Mood:
that's it!
Osmo S-Danger: Nopeudenrajoittimet autoihin
Jumankekka, näin se kyberavaruus saastuu. Pitäisiköhän sittenkin laittaa laadunvarmistusjärjestelmä blogeille?

Kyllä Ruotsissa taas osataan, toivottavasti tämä on joku uutisankka.
Hyvää viikonloppua vain sinne lahdenkin taa, menkää itseenne.