Intiaan lähdöstä on nyt niin paljon mustaa valkoisella että uskallan sanoa lähtöpäiväksi toukokuun alun. Sitä ennen on vielä previsit, jolla käydään valitsemassa asunto ja hoitamassa pankkiasioita ja vastaavia kuntoon valmiiksi. Lähtö ensi perjantaina ennen kukonpieremää, paluu pääsiäismaanantaiksi.
Matkablogi heräilee siis täyteen vauhtiinsa piakkoin, tämä pysynee suunnilleen yhtä hiljaisena kuin viimeisen vuosipuolikkaankin. Samojen asioiden toistelu kahdella kielellä ei vaan napostele.
Tulukaa käymään Intiassa sitte.

Nyt kun oikeasti vaikuttaa siltä, että lähtö Intiaan on tulossa, esitän kutsun:
Jokainen kynnelle kykenevä on tervetullut vierailemaan Bangaloressa valitsemanaan ajankohtana, joka sijoittuu välille 1.4.2009-31.3.2010. Talo tarjoaa yöpymiset, ruokailut, autokyydit ainakin kentältä ja takaisin, kierrokset kaupungissa sekä lähiympäristössä ja mielettömän hauskaa seuraa. Vierashuone löytyy ja auto kuljettajineen on käytössä.
Eiku oikeesti siis. Tässä on melkein vuosi aikaa kerätä matkaan ja lennot+shoppailut kattaa helposti tonnilla. Se on alle satanen kuussa tai pikkuisen yli kolmen kuukauden opintolaina. Näin halvalla ei tavallisesti pääse ku johonkin kuppasiin turistikohteisiin juomaan lämmintä kaljaa ja ahistumaan paikallisten gigolojen lääppimisestä.
Muutama tulija on jo tiedossa, mutta lisää mahtuu vielä. Tulukaa käymään.

Niin joo.
Intiasta tulin takas jo reilu viikko sitten, mutta paluusta neuvotellaan jo. Konseptit on pahimman kerran sekaisin, kaikki on käymistilassa ja peli on kesken. Ei repeä joka paikkaan, sorry.
Seuraava reissu on sitten vuoden mittainen, joten kirjoittelua tulee edelleenkin enemmän tänne. Ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystä, lähtö on vasta joskus maaliskuussa.

Mainittakoon nyt täälläkin, että Bangaloreen pääsin ehjänä ja turvallisesti, vaikka kaikki lennot olivatkin myöhässä ja matkatavarat jäivät välille. Jotkut asiat ovat sitä kuuluisaa Ihan Muuta, mutta noin keskimäärin hommat pelaavat edes jotenkuten. Kaikki kuulumiset liittyvät kuitenkin Intiaan tavalla tai toisella, joten ne päätyvät väkiselläkin tänne.
Alle 48 tunnin päästä meikäläinen istuu lentokoneessa matkalla Intiaan. Kollega tuosta vierestä lähtee myös, mutta jostain syystä ensimmäinen etappi lennetään eri koneilla. Nappaan kaverin kyytiin Helsingistä, josta matka jatkuu sen tyypillisimmän Eurooppa-hubin kautta kohti Bangalorea.
Vielä ehtii esittää tuliais- ja postikorttitoiveita!

- Mood:
excited
Jos haluatte postikortin tai tuliaisia Intiasta, jättäkää kommentti. Jos osasin säätää systeemin oikein, ne eivät tule kenenkään muun näkyville.
Viimeaikaisen jeesustelutulvan seurauksena syntyi Vuotoja-blogi, johon kätinät politiikasta ja mediasta päätyvät jatkossa.
Henkilökohtaisista kuulumisistani iso osa reissublogissani, josta kannattaa tsekata noita asumisjuttuja. Oli meinaan suht hulppea lukaalikompleksi <3
Kirjoittamista siis piisaa juuri niin paljon kuin kerkeän naputtelemaan. Voi olla, että Livejournalin päivitystahti jää aika köykäiseksi kaiken muun touhun puristuksessa.

Jaha, älytön pätkä paasausta ja kitinää takana, mutta omat asiat ovat jääneet kokonaan pimentoon. Lienee paikallaan todeta, että kaikki hyvin ja tunnelmat ovat odottavat. Enää vähän reilu kuukausi ja loppuvuosi kuluukin Intian auringossa.
Bangaloren päästä tuli vastaavanlaiseen vaihtoon intialainen kaveri, joka istuu tuossa takavasemmalla meikäläisestä katsoen. Tyypillä on mahtava asenne ja hän on neljän päivän aikana kerennyt maistamaan tusinaa uutta ruokalajia, liukastelemaan syysjäillä, vaihtamaan auton renkaat ja ties mitä muuta. Jutuista voi porista, vaikka ne liittyisivätkin uskontoon tai politiikkaan, ja käytöstavat ovat vähintäänkin kertaluokkaa paremmat kuin länkkäreillä keskimäärin.
Olen parhaani mukaan auttanut Adityaa pärjäämään täällä, eli käynyt hänen kanssaan kaupassa, neuvonut ruokalistojen kanssa (kaveri on vege), ottanut häntä mukaan jos jotain tapahtuu ja sitä rataa. Kaikkinensa väittäisin tehneeni ihan hyvää työtä.
Oma elämä on myöskin kuosissa, vaikka turbulenssi jatkuu ja matka on täynnä ilmakuoppia. Neuvotteluja Intian jatkosopimuksesta on käyty ja käydään vielä lisää, eli kortteja on vielä katsomatta ja paljastamatta molemmin puolin. Se on kuitenkin selvää, että nykyinen tulotasoni ei paikallisella sopimuksella täyty, mutta sitä voidaan kompensoida asumis- ja muilla eduilla.
Että näin täällä tällä kertaa.
Edit: no uiddu, ei tätä voi ohittaa:
Mitä hiton tekemistä tällä on muka miestenviikon kanssa? Millainen kohu siitä nousisi, jos naistenviikon alla otettaisiin miesasiamies lyttäämään koko touhu?