Home

Advertisement

Suhteellisen äänetöntä

  • May. 12th, 2008 at 10:58 AM
heze
Viikonloppu hujahti ohi niin että suhahti, eilinen Suomen peli valvotti ja tällä hetkellä työt lähinnä kyllästyttävät. D on sitä samaa vääntämistä ja synnyttämistä, pikkuisen väsyttää ja välillä ärsyttää kun erinäisille pullamössölapsille pitäisi tehdä kaikki valmiiksi. Olisi mukava olla lomalla, mutten toisaalta äkkiä keksi mitä haluaisin vapaa-ajallakaan tehdä. Vähän vetämätön ja tympeä olo noin ylipäätäänkin.

Liikkuminen on jäänyt liian vähälle, eikä tällä viikolla hirveänä asiaa korjailla jos säätiedotukseen on luottaminen. Mieluummin vaikka siivoan kotona kuin juoksen räntäsateessa yhtään mihinkään. Keskittyisi vaikka ruokavalioon sitten, siihen on tällä hetkellä enemmän motivaatiota ja näkemystä. Kyllä se liikkumisen into palailee taas.

Tavoitteista on jo menty kilon-parin verran ohi, mikä näkyy jo ikävästi jaksamisessa. Aerobista kuntoa pitäisi saada ylöspäin, nykyisellään hengästyn liian herkästi.

Tags: