Wapun vietto alkoi virallisesti eilen. Käytiin kirkkovenesouduissa ja ajeltiin kierros Wesibussilla, minkä jälkeen piti palailla tukikohtaan syömään ja latailemaan. Illalla katsottiin Sin City, joka todellakin pääsi oikeuksiinsa isolla ruudulla. Suosittelen.

Tänään nousin ylös kuudelta, jotta kerkeän tehdä työtunteja sisään keskiviikkoa varten. Waatolle on luvattu hyviä kelejä, joten jonkinmoinen piknikki pitää järkätä fuksiuittojen tuntumaan. Hirmu ryyppyputkea ei huvita vetää, mutta parhaani mukaan yritän osallistua niihin tapahtumiin, joihin töiltä ehtii ja jotka ovat aiempina vuosina viihdyttäneet.

Kai sitä on tullut vanhaksi kun ei enää innosta ottaa viikkoa vapaaksi ja riekkua satasella pitkin potkin kaupungilla. Ei sillä, että siinä mitään väärää olisi. Pääseepä torstaina osallistumaan prätkäkulkueeseen ja toivon mukaan ehtii vielä vappulounaallekin.

Tämä oli taas niitä aamuja, kun käyntiin pääseminen kestää ja kestää. Kroppa on kipeänä ja silmät puolitangossa, aivojen mukanaolosta en viitsi edes aloittaa. Ja tässä muka pitäisi Dannya kirjottaa, right.

Tämä ja seuraava viikko ovat aikatauluiltaan puhdasta kuolemaa. Töiden jälkeen kerkeää olla maksimissaan tunnin kotona, sen jälkeen kiiruhdetaan rikutreeneihin ja niistä kotiudutaan kympin aikaan. Suihku, unta ja om start, toistetaan kunnes viikonloppu tai yliväsymys korjaa satoaan.

Olen nyt 20 minuuttia yrittänyt tajuta, mitä ensimmäisessä avaamassani työmailissa sanotaan. Yksittäiset sanat hahmottuvat, mutta asiatekstin ymmärtäminen on vielä täysin ylivoimaista. Pää on ihan jäässä. Onneksi tästä hommasta maksetaan kuukausi- eikä urakkapalkkaa.

Mainittakoon editinä vielä, että uudenkin työkoneen saa kaatumaan. Olisi se parempaankin väliin voinut tapahtua, kiitos kysymästä.

Ärkele.

Tänä aamuna palasin töihin, vaikka olo ei olekaan kaksinen. Pahin räkätauti ja paleleminen on ohi, mutta nenä vuotaa edelleen ja päässä heittää vähän. Taidan karata kohtuullisen ajoissa kotiin ja ottaa läksyjä mukaan iltapäivää ja perjantaita varten. Vituttaa sairastaa, monestakin syystä. Kroppaan sattuu kun sitä ei pääse rääkkäämään ja henkinen kantti ei meinaa antaa myöten rötväämiselle. Jostain syystä on niin kova draivi päällä, etten malttaisi jäädä hetkeksikään makaamaan paikalleni.

Toivon mukaan tauti on kuitenkin paranemaan päin, jos vaikka ensi viikolla olisi rahkeita lähteä taas sulkikseen tai uimaan. Sitä odotellessa.

Ai niin, mulla on 153,5 opintoviikkoa kasassa. Valmistuminen on sittenkin mahdollista \o/

Hassu aamu. Tulin töihin autolla, vaikka matkaa on autoteitäkin pitkin alle 2 kilometriä (pyörällä ehkä puolet siitä). Syynä on iltapäivän tentti, jossa pitäisi osata hahmontunnistusta ja neuroverkkoja kolmen opintoviikon edestä. Sen jälkeen ei olisi paljoa jäljellä, varsinkaan kun diplomityö tuntuu taas etenevän mallikkaasti. Materiaalia on alkanut kertyä ja homma näyttää varsin selkeältä, mitä nyt kevään muu työmäärä on vielä kysymysmerkkinä. Eiköhän niistäkin saada sovittua.

Viime aikoina vastaan on tullut paljon kaksijakoisia ajatuksia herättäviä asioita. Tässä pari:

1. Lumisade työmatkan aikana
2. Valmiiksi lämmin vessan istuin
3. Angus Young

Ai joo. Tuo 19.3. ei sitten ole mikään niistä, jotka löytää Googlesta. Think closer.

Ilmeisesti sitä alkaa vanhentua, kun ilmatkin tuntuvat kylmemmiltä kuin ennen. Ulkona on pakkasta tuskin nimeksi, mutta aamuseitsemältä lähteminen on silti kylmää touhua. Yläaste- ja lukioaikoina 10 pakkasastetta oli raja, jonka jälkeen piti laittaa pitkät kalsarit jalkaan, nyt vaikuttaa siltä että kynnys pitäisi pudottaa puoleen. Toisaalta jos alkutalvesta kärvistelee hetken, kroppa tottuu viileään ilmaan ja paukkupakkasilla on sitten helpompi olla.

Aamut ovat nykyään harvinaisen hanurista.

Ai joo: 26=:, 27=<, 28=>

Olen alkanut tosissani vihata aamuja, joina täytyy raahautua töihin. Ei työnteossa mitään, tämä on ihan jees, mutta se sängystä vääntäytyminen. Kylmä maailma vs. lämmin sänky on ollu viime aikoina sellainen voimainponnistus, ettei paremmasta väliä.

Guitar Hero 3 on jo Vantaalla asti, saapa nähdä milloin se saapuu kotiovelle. Kun se päivä koittaa, homman nimi on sitten bye bye ulkomaailma pariksi päiväksi.

Työt luistavat. Olen jo aamun aikana ehtinyt värkätä pitkän pätkän algoritmia, jonka tekemiseen annettiin kuukauden verran aikaa. Ensimmäinen deadline on tänään, joten oli varmaan aikakin aloittaa. Näillä näkymin siitä tulee yksinkertainen ja varmatoiminen, vaikka synnyttäminen onkin vaatinut erilaisia kikkailuja ja uhrauksia. Lopulta kuitenkin pöly laskeutuu, enkelikuoro laulaa hallelujaa muuttujien konvergoidessa kohti oikeaa ratkaisua ja algoritmi kääntyy itseään pienemmässä tilassa. Prinsessa ja puolivaltakuntaa, kiitos ja kumarrus. Ei nimikirjoituksia tänään.

Otsikointikäytäntöni laajenee hieman, kuten tämänkertainen koodinpätkä selkeästi ilmaiseekin. Jatkossa pääs(s)et(te) nauttimaan(?) monipuolisemmin(!) kryptatuista(lol apua) tiedon("")murusista(mmm muru). Näette sitten.

Tämänaamuinen herätys ja sängystä nouseminen olivat ehkä maailmankaikkeuden vaikeimpia asioita toteuttaa. Siihen tarvittiin neljä ärjähdystä kahdesta herätyskellosta, keskimittaisen linkouksen verran pyörimisiä sängyssä, maanittelua ja kauniita sanoja, eikä valmista tahtonut tulla millään. Lopulta onnistuin kuitenkin vääntäytymään työmaalle asti ja nyt on ensimmäiset hommatkin tälle päivää tehty.

Töiden aloittaminen meni myöhäiseksi, joten iltapäivästä tulee kiirus ehtiä joka paikkaan. Viideltä pitäisi olla opistolla vääntämässä konenäköaiheista harjoitustyötä, johon ei toivon mukaan enää kauheana aikaa uppoa. Puoli seiskaan voisi yrittää ehtiä hallille ja sen jälkeen kotiin ottamaan torkut ennen illan bileitä. Jossain välissä pitäisi keretä syömään jajajaja. Nukkumaankin olis mukava ehtiä.

Heleposti. Kyllähän mää ossaan.

Voi veljet.

Vaikka sängystä nouseminen tuottikin hieman työtä, fiilis on edelleen uskomaton. Yritin saapua töihin lentävällä matolla, mutta se pahuksen lattiavaate ei suostunut nousemaan paikoiltaan. Mahtoi näyttää pöljältä kun ukko leijuu duunimaalle ilman mattoa.

Ai että miksikö? Vastaus kätkeytyy elämän kryptiseen virtaan.

Olipa kaksijakoinen aamu. Kotoa en meinannut päästä millään liikkeelle, ensin piti perjantain kunniaksi vääntää herätyskelloon puoli tuntia lisäaikaa ja aamutoimet tuntuivat kestävän ikuisuuden. Oli vaikea löytää mieluisia sukkia ja puuro kiehui mikrossa yli. Toki unohdin sekoittaa sitä suolaa lisättyäni, joten lopputulemana söin minimiannoksen mielenkiintoista puuro-voimössöä. Tänään on vielä koulutusta kymmenestä yhteen, eli välipalaomena tarttui matkaan. Eihän hullukaan elä viidettä tuntia pelkällä aamupalalla.

Kissat saivat kuitenkin ruokansa ja muistin laittaa housut jalkaan lähtiessäni. Pusero on oikeinpäin ja mukana on sen verran rahaa, että lounaankin saa syödäkseen. Ulkona oli hieno ilma, lämmin kuin mikä ja työmatkan sai pyöräillä myötätuuleen. Tänään voisi harkita Viininpunaisen Paholaisen ulkoiluttamista, kun kelejä näyttää vielä riittävän.

Ai niin. Velipoika oli huomannut matkalla, että auto vuotaa öljyä. Soitin eilen illalla puoli kymmenen aikaan että takaisin ei ole lähtemistä ennen huoltamoreissua, ja päissäänhän siellä oltiin. Lupasin muistuttaa tänään soittamalla sinnepäin uudestaan, joten ysiltä lienee reilukerhopuhelun paikka.

"HUOMENTA! MENIKÖ MYÖHÄÄN EILEN?!"

*KRUNTS*

Tämän paremmin en osaa litteroida ääntä, joka kuuluu toimistotuoliperunan lavoista urheilusuorituksen jälkeisenä aamuna. Jostain syystä jumitus ei ole niin paha kuin pelkäsin, vaikkakin yläselän lihasmuistissa on selkeät jäljet jokaisesta vedosta.

Aamu lähti käyntiin tavallista paremmissa merkeissä. Heräsin vartin ennen kellonsoittoa ja söin kunnon aamupuurot. Samaan aikaan ulko-ovesta (omastaan, pervot) lähtenyt naapuri toivotti reippaasti huomenta ja työmatkalla oli myötätuuli. Epähuomioissani laitoin teemukilliseen kaksi pylpyrää makeutusta yhden sijaan, mutta se on vain maallista.

Teenjuonnista tuli mieleeni kaksi asiaa, joita töissä tulee harrastettua. Pahvimukeja on näytön vieressä komeahko pino (itse asiassa kolme), koska tältä pöydältä nuo tornit eivät siivoojan mukaan näytä lähtevän. Tarkalleen ottaen noita mukeja on tuossa 146, eli neljäs pino alkanee vielä tällä viikolla.

Lukiessani (sitä saa harrastaa tässä työssä paljon) pilkon lusikoita. Kertakäyttöinen muovilusikka menee muutamalla kikalla todella näteiksi palasiksi, joista on helppo sitten napsia enintään 5 * 5 millimetrin sirpaleita. Sitten Joskus(™) voitte lukea ennätysten kirjasta kuinka paljon joku hullu noksuinsinööri on laittanut aikaa ja vaivaa muumilimsapullojen täyttämiseen kertakäyttölusikoilla. Lapsi on terve kun se leikkii.

Paitsi että minähän en ole töissä Nokialla, eikä minusta koskaan tule insinööriä.