Tiijättekö mussukat.
Tässä on koko iltapäivä käyty kaupassa, sekoitettu, paistettu, vaahdotettu, redusoitu, keitetty, jäähdytetty, maustettu ja ties mitä muuta. Lopputuloksena maha on nyt täynnä hirvenlihapullia, lohkoperunoita, salaattia ja punaviinikastiketta, minkä lisäksi pakastimessa on jäähtymässä vastakuorrutettu Sacher-kakku, jollaisessa on Finelin mukaan aivan pirusti kaloreita, rasvaa ja hiilihydraatteja. Joka neljäs lusikallinen on puhdasta läskiä, eli eihän se voi olla pahaa. Pikaisesti laskien koko tuotoksessa on energiaa sen verran, että meikäläisen päivän tarve täyttyy tuolla yhdellä kakulla helposti. Minnen välitä, ja tiiättekö mistä se johtuu?
Se on kaikki kiinni siitä, etten syö kaloreita, hivenaineita tai ravinteita, kuten nykyään näyttää trendi olevan. Sen sijaan syön Oikeaa Ruokaa ja kroppani kertoo, mistä pitää ja mistä ei. Pari peräkkäistä kertaa roskaruokaa ja voin olla varma, että vatsa ilmoittaa huonosta ruuasta v-ilemalla, mutta pari päivää kunnollista evästä ja kaikki on taas kunnossa. Aina ei ole ollut näin, mutta kaikkeen voi opetella. Se ei vain tapahdu hetkessä.
Seuraavaksi katson lätkää, syön viipaleen tai kaksi tuota läskikakkua, juon punkkua ja kalijaa, ja kaikki tämä hyvällä omatunnolla. Kroppa on minulle kaveri, joka toteuttaa minun toiveitani sitä mukaa kun minä kuuntelen sitä. Suhtaudun siihen samoin kuin muihinkin ihmisiin, eli yritän kuunnella sitä ja myötäelää fyysisen olemukseni kanssa sulassa sovussa. Koko ihmiskunta ei varmaan voi koskaan tulla toimeen keskenään, mutta omalta osaltani yritän niin kauan kuin henki pihisee. Mikäpä olisikaan parempi aloitus kuin olla sinut ja ystävä oman kroppansa kanssa?

- Location:Koti
- Mood:
content - Music:Kiekkomatsin selostusta