April 18th, 2009
Sattuipa niin sopivasti että syksyn projektibonukset kilahtivat tilille juuri kun tuli tarvista uudelle kannettavalle. Verkkokauppaan siis mars ja koneita ihastelemaan.
Ystävällinen (ja jostain syystä älyttömän tutun oloinen) harjoittelijamyyjätär esitteli koneita avuliaasti, kertoili niistä minkä osasi ja palveli juuri kuten pitääkin. Esillä oli vain osa koneista, ja valintani oli kallistumassa malliin jota löytyi vain varastosta. Kysyin kassan myyjältä, josko konetta olisi mahdollisuus käpistellä ennen ostopäätöstä, mutta vastaus oli tyly "sori, siinä on esillä kaikki mitä on, paketteja ei voi avata jos niitä ei ensin osta". Kuulemma päätös olisi pitänyt tehdä sen perusteella miltä pienempi versio samasta mallista näytti, selityksenä "meillä on yli 40000 tuotetta eikä kaikkia voi pitää esillä".
Minähän en laita 800 euroa käyttöesineeseen, jota en ole koskaan nähnyt, joten Verkkokaupalta jäi kaupat tekemättä. Onneksi naapurissa oli minulle ennalta täysin tuntematon Euronics, joten ei kun kokeilemaan.
Ja sieltähän löytyi: koko valikoima (tai ainakin riittävän iso osa siitä) esillä, asiantunteva palvelu ja halvemmat hinnat löivät Verkkokaupan laudalta. Mukaan tarttui LG:n 15-tuumainen ja seuraavan kerran aloitan etsinnät Euronicsin puolelta. Suosittelen muillekin.